Kotimaa
1.6.2020 09:13 ・ Päivitetty: 1.6.2020 10:46
THL: Suomessa on todettu 26 uutta koronatapausta
Suomessa on todettu yhteensä 6 885 vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eilen tartuntoja oli tiedossa 6 859, eli niiden määrä on kasvanut 26:lla.
Valtaosa tartunnoista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, jossa vahvistettujen tartuntojen määrä on 5 021. Päijät-Hämeessä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viime viikon maanantain jälkeen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoo Twitterissä. Alueella varmistettuja tartuntoja on 112 ja parantuneita 99.
Koko Suomen alueella parantuneita on THL:n eilisen arvion mukaan noin 5 500.
Eniten tautitapauksia 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä
Päiväkohtaisten tautitapausten määrä on vähentynyt selvästi kuukaudentakaisesta. Esimerkiksi toukokuun puolivälin jälkeen uusia tartuntoja on todettu päivässä enimmillään noin 50. Vastaavaan aikaan huhtikuussa vahvistettiin noin 50–150 päivittäistä tautitapausta.
Eniten tautitapauksia on todettu 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä, hieman alle 1 300. Tartuntoja on varmistettu runsaasti myös 20–29- sekä 30–39-vuotiailla, hieman yli 1 200 kummassakin ikäryhmässä.
9-vuotiailla tai tätä nuoremmilla koronavirustartuntoja on todettu 198.
Tiedot mahdollisista uusista koronaan liittyvistä kuolemantapauksista
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.