Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL: uusia koronakuolemia neljä – pääkaupunkiseudulla huima lasku tartunnoissa, yhteensä 67

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että Suomessa on raportoitu neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sairaalahoidossa on 166 potilasta, heistä tehohoidossa 34.

Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien koronapotilaiden määrä on noussut viidellä viime perjantaista. Perusterveydenhuollon osastoilla ja teho-osastoilla olevien potilaiden määrät ovat ennallaan.

Aiemmin kerrottiin 156 uudesta koronavirustartunnasta. Tartuntoja on raportoitu kahden viikon aikana 4  728, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä raportoitiin noin 7  613.

Koronatartuntojen määrä on siis vähentynyt kahdessa viikossa 2  885 tapauksella.

Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt runsaat 85 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden. Alueista suurin ilmaantuvuus on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus), missä luku on nyt vajaat 153. Pienin ilmaantuvuusluku on puolestaan Keski-Pohjanmaan hieman yli 9.

Koronavirustartuntoja on todettu Suomessa koko pandemian aikana nyt yhteensä 84  287.

Pääkaupunkiseudulla yhteensä 67 tartuntaa.

Epidemian laantumisesta kertovat myös isojen paikkakuntien tartuntaluvut. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa todettiin vuorokaudessa yhteensä 67 tartuntaa, mikä on pandemian viime ajoille tyypilliseen määrään verrattuna varsin vähän.

Helsingissä raportoitiin vuorokaudessa 35 tartuntaa, mikä nosti pääkaupungin tartuntojen kokonaismäärän 24  724:ään.

Vantaalla uusia tartuntoja todettiin 19 ja Espoossa 13. Vantaan tartuntojen kokonaismäärä on runsaat 9  500 ja Espoossa tartuntoja on ollut yhteensä lähes 8  200.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE