Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

THL:n johtaja Mika Salminen: “Lasten osuus epidemian leviämiselle on hyvin hyvin pieni jos ollenkaan”

THL:n johtaja Mika Salminen perusteli hallituksen tiedotustilaisuudessa, miksi lapsien paluu kouluihin ja päiväkoteihin tapahtuu 14.5. alkaen. Hallitus kertoi itse, että epidemiologisen arvion perusteella valmiuslain varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevan soveltamisasetuksen jatkamiselle ei ole enää perusteita.

Rane Aunimo

Demokraatti

Salminen puolestaan sanoi, että tilanne on muuttunut epidemian kulun aikana ja samalla on opittu, miten eri väestöryhmät vaikuttavat epidemian kulkuun.

– Lasten osuus on erittäin pieni. Lapset saavat harvoin tartuntoja, ja jos saavat, taudit ovat lieviä. Suomessa ainutkaan lapsi ei ole ollut sairaalahoidossa tai tehohoidossa taudin takia. Lapset eivät myöskään näytä tartuttavan aikuisia. Tästä on kokemusta sekä Suomesta että lähiympäristöstämme.

Salmisen mukaan riski siitä, että lapsi tartuttaisi aikuisia, ei näytä olevan realistinen.

– Jotain poikkeuksia voi olla, mutta näitä tapauksia ei ole kuvattu.

Salminen sanoo, että mukana arvion tekemisessä ovat olleet myös johtavat lastenlääkärit Suomesta.

– Myös tieteellistä materiaalia on kertynyt. Useassa julkaisussa on todettu, että lasten osuus epidemian leviämiselle on hyvin hyvin pieni jos ollenkaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE