Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL:n Puumalainen nosti kissan pöydälle – valehtelevatko luvut?

LEHTIKUVA / HANDOUT / VESA MOILANEN
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat juuri pitämässä tilannekatsausta koronavirustilanteesta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tänään uusia koronatapauksia on raportoitu Suomesta 283. THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen nosti tiedotustilaisuudessa esiin sen, että luku ei välttämättä kuvaa tilannetta tarkasti.

Luku kuvastaa Puumalaisen mukaan joulun aikaa.

 – Jouluna ehkä vastoin kehotuksiamme ihmiset eivät ole kuitenkaan hakeutuneet loma-aikaan ihan samalla tavoin koronavirusteteihin kuin aikaisemmin, Puumalainen sanoi.

– Näin ollen tänään raportoitu tapausmäärä 283 voi olla aliarvio siitä, kuinka paljon uusia tapauksia Suomessa tällä hetkellä on, hän jatkoi.

Puumalaisen mukaan lähipäivät näyttävät, tuleeko ihmisiä, jotka mahdollisesti ovat olleet lievien oireiden kanssa kotona, enemmän testeihin.

– Paljonko tästä sitten tähän tapausmäärään lisää tulee, Puumalainen jatkoi pohdintaansa.

Sairaalahoidon kuormitus on pysynyt melko ennallaan viimeiset viikot. Pientä laskua on onneksi tapahtunut, Puumalainen totesi.

Testipositiivisuus näyttää pysähtyneen 2 prosentin tasolle eli 2/100 analysoidusta laboratorionäytteestä on korona-positiivisia.

Koronatapauksia on kuitenkin Puumalaisen mukaan edelleen liikaa, vaikka myös tapausilmaantuvuus on viime aikoina laskenut suurimmassa osassa sairaanhoitopiirejä.

6 sairaanhoitopiiriä ja Ahvenanmaan maakunta ovat edelleen koronan vakavimmassa vaiheessa eli leviämisvaiheessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE