Kotimaa
6.5.2021 07:45 ・ Päivitetty: 6.5.2021 07:49
THL:n ylilääkäri: Pandemia jatkuu vielä melko pitkään – “Sitä montako vuotta tilanne jatkuu, on mahdoton tällä hetkellä arvioida”
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo STM:n ja THL:n tilannekatsauksessa, että maailmalla monessa paikassa koronarokotukset ovat vasta alkuvaiheessa.
– Tämä tietysti lisää riskiä tai on oikeastaan todennäkököistä, että pandemia tulee jatkumaan vielä melko pitkään senkin jälkeen kun korkeamman tulotason maissa, joissa rokotteita on paremmin saatavilla, väestö on aika kattavasti saatu rokotettua. Sitä montako vuotta tilanne jatkuu, on tietysti tällä hetkellä mahdoton ennakoida, mutta siihen on varauduttava, että pandemian kesto voi olla selvästi pidempi kuin on ihan alkuvaiheessa toivottu.
Puumalaisen mukaan Suomessa kahden miljoonan annetun koronavirusrokoteannoksen määrä on ylitetty. Kahteen miljoonaan rokoteannokseen on laskettu mukaan sekä ensimmäinen että toinen annos. Puumalaisen mukaan suomalaisten halukkuus ottaa rokote on erittäin korkea.
Puumalainen kertoi, että kahden miljoonan rokoteannoksen määrä näkyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoterekisterissä tänään tai viimeistään huomenna.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.