Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL:n yt-neuvottelut uhkaavat 200 työpaikkaa – ”Laitoksen henkilökunta on nyt kovilla”

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 200 henkilötyövuoden vähenemiseen laitoksessa. Sopeutuksia on luvassa yhteensä vajaa 10 miljoona euroa vuosina 2017–2018. Neuvottelujen piirissä on koko laitoksen henkilöstö.

THL:n pääjohtaja Juhani Eskola on huolissaan laitoksen kyvystä vastata sille asetettuihin monenlaisiin uusiin odotuksiin, kun samaan aikaan on vähennettävä merkittävästi laitoksen henkilöstöä.

– Laitoksen henkilökunta on nyt kovilla. Perustyömme jatkuu, vaikka meillä kaikilla on huoli työpaikoista ja siitä, miten hoidamme tehtävämme entisestäänkin vähenevin resurssein, kertoo Eskola tiedotteessa.

YT-neuvottelut johtuvat monista laitoksen toimintaan viime vuosina tehdyistä leikkauspäätöksistä, kuten valtion tuottavuusohjelmasta, tutkimuslaitosuudistuksesta sekä sektoritutkimuslaitosten säästöistä. Vuoden 2014 sopeutukset olivat suuruudeltaan noin 15 miljoonaa.

Aiemmat sopeuttamiset ovat THL:n mukaan kohdistuneet varsin tasaisesti koko laitokseen. Nyt tehdään henkilöstövähennysten lisäksi toimintokohtaisia leikkauksia ja uudelleenjärjestelyjä sekä toimintakulujen mittavia vähennyksiä. Tällä sopeuttamiskierroksella joudutaan supistamaan huomattavasti myös THL:n vahvuusalueita, THL tiedottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE