Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tiistain vaalit voivat muuttaa kannabiksen asemaa USA:ssa

Kannabiksen asema Yhdysvalloissa saattaa muuttua tiistain vaaleissa.

Viihdekäytön laillistamisesta äänestetään viidessä osavaltiossa ja lääkekäytön laillistamisesta neljässä. Tällä hetkellä kannabis on kokonaan laillista neljässä osavaltiossa ja pääkaupunki Washingtonissa ja sen pelkkä lääkekäyttö 21 osavaltiossa.

Päihdekäytön sallimisesta äänestetään muun muassa jättiosavaltio Kaliforniassa, jossa sallimisen kannattajat johtavat mielipidemittauksissa. Mikäli Kalifornia muuttaa lakejaan sallivammiksi, kannabiksen viihdekäytöstä tulee sallittua koko Yhdysvaltojen länsirannikolla.

Päihdekäytön saattaa sallia myös Nevada, mikä toisi kannabistuotteet laillisesti kaikkien Las Vegasiin matkustavien turistien ulottuville.

Mitä useampi laillistamisaloite menee läpi, sitä enemmän paineita Yhdysvalloilla on muuttaa kannabislakejaan myös liittovaltion tasolla.

Tämänhetkinen tilanne on täynnä ristiriitoja. Liittovaltion laeissa kannabis on silti yhä luokiteltu yhtä vaaralliseksi huumeeksi kuin heroiini. Niissä todetaan myös, ettei kannabiksella ole minkäänlaista hyväksyttävää käyttöä lääkkeenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE