Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

D-analyysit

Toivottavasti Suomi-kuva kirkastui ja maailma pikkuisen parani, kirjoittaa Tarja Halonen: YK-kiirettä New Yorkissa

Istock
Kolumnit

Tarja Halonen

Kirjoittaja on presidentti.

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n yleiskokouksen avajaisviikko houkuttelee New Yorkiin ruuhkaksi asti ihmisiä ympäri maailmaa.

Tarja Halonen

Newyorkilaiset itse suhtautuvat suhteellisen kärsivällisesti vierailijajoukon heidän omaan arkielämäänsä aiheuttamiin muutoksiin. Tänä vuonna presidentti Trumpin tavallista pidempi osallistuminen aiheutti lisähälinää.

YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin muistoksi pidetty hiljainen hetki avasi päivän tavallistakin vakavammin.

Yleiskokouksen varsinainen avaus oli portugalia puhuvien juhlaa – yleiskokouksen puheenjohtaja ja YK:n pääsihteeri molemmat puhuivat portugalia yleiskokouksen perinteisesti avaavan Brasilian päämiehen lisäksi.

Nyt sivutapahtumia on koko viikon ajan ja joskus tuntui siltä, että median päähuomio onkin siirtynyt kokoussalista sivutapahtumiin.

Pääsihteeri Antonio Guterres painotti toimia, joita tarvitaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Hänen voimakas vetoomuksensa oli sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen vahvistaminen.

– Meillä on YK:ssa välineet siihen. Vain poliittinen tahto puuttuu, Guterres sanoi.

Tilanteen todenmukaisuuden vahvisti saman tien USA:n presidentti Trumpin puheenvuoro, joka oli hyvin voimakkaasti kansallisvaltioiden roolia korostava ja suoraan YK:ta kritisoiva. Tämän jälkeen puhujat asettuivat suurimmalta osin YK:n pääsihteerin linjoille. Tähän ryhmään kuului myös Suomen presidentin Sauli Niinistön puheenvuoro.

Yhdistyneiden kansakuntien tulisi toimia tehokkaammin ja tiukemmalla budjetilla. USA:n toimenpiteet tukensa, myös taloudellisen, pienentämiseksi ovat vaikeuttaneet edelleen tilannetta, vaikka monet muut maat – Euroopan unionin maat mukaan luettuna – ovat pyrkineet paikkaamaan talousvajetta omaa osallistumistaan lisäämällä.

Kun Suomi ja Ranska järjestivät vuosituhannen alussa päivää ennen yleiskokouksen alkua sivutapahtuvan köyhyydestä, oli se ainutlaatuinen tilaisuus ja suuri menestys. Nyt sivutapahtumia on koko viikon ajan ja joskus tuntui siltä, että median päähuomio onkin siirtynyt kokoussalista sivutapahtumiin.

Aiheina hallitsevat kestävä kehitys ja erityisesti ilmastosopimus. Rauha ja ihmisoikeudet, tai oikeammin niiden puute, olivat esillä sekä seminaareissa että talon ulkopuolella mielenosoituksissa. Nämä tilaisuudet ovat täysistuntosalin puheenvuoroja värikkäämpiä, mutta toisaalta myös vain muutamaan asiaan keskittyviä.

YK:n pääsihteerin nimittämä Sustainable Development Solutions Network piti jo sunnuntaista alkaen useampipäiväistä seminaaria Columbian yliopistossa, jossa verkoston johtaja Jeffrey Sachs on professorina. Myös Helsingin yliopisto oli esittäytymässä viikon aikana ja sai paljon mielenkiintoa osakseen.

Suomi ja Turkki isännöivät perinteisesti rauhanvälitystoimintaa käsittelevän tilaisuuden, jossa oli runsas osanotto. Suomen aloite nuorison aseman vahvistamisesta, jossa Jutta Urpilainen on ollut hyvin aktiivinen, on otettu hyvin vastaan.

Suomi, Tansania ja Costa Rica isännöivät puolestaan YK-järjestöjen kanssa ilmastokysymykseen liittyen tilaisuuden, joka korosti naisten osallistumisen lisäämisen tärkeyttä luonnonvarojen hallinnassa. Suomen ministeri Anne-Mari Virolainen piti innostavan puheenvuoron, jota oli helppo tukea. Samoin Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas puhui vakuuttavasti ilmastonmuutoksen nykytilasta.

Naisasia oli muutoinkin paljon esillä. Women Deliver -järjestön tilaisuus samoin kuin Council of Women World Leaders keräsivät todella suuren suosion, mainitakseni vain pari esimerkkiä. Tasa-arvokysymykset ovat vahvasti esillä YK:n pääsihteerin asialistalla. Tämä käsitys vahvistui sekä pääsihteerin osallistumisesta eri tilaisuuksiin että hänen vetämässään Every Woman, Every Child -työryhmässä, jossa olen varapuheenjohtajana. Naapurimaamme Viron presidentti Kersti Kaljulaid siirtyi työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi Chilen presidentti Michelle Bachelet’n tilalle tämän tultua nimitetyksi YK:n ihmisoikeusvaltuutetuksi.

Myös Sosialistinen Internationaali piti perinteiseen tapaan kokouksensa korkean tason viikolla, ja päätti perustaa sukupuolten tasa-arvoa edistävän työryhmän.

Kun tähän viikkoon lisää vielä Suomen uuden edustuston avajaiset, niin saa vähän makua viikon tapaamisvauhdista, jota meille kaikille riitti yllin kyllin, vaikkei siihen lisäisikään kahden välisiä tapaamisia. Toivottavasti Suomi-kuva kirkastui ja maailma pikkuisen parani.

Kirjoittaja osallistui YK:n korkean tason viikolle 24.–30. syyskuuta 2018 New Yorkissa, missä maailman johtajat käsittelivät YK:n 73. yleiskokous teemoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE