Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Totesin, että sopimusta me emme tule aukaisemaan” – Britannian Johnson haluaa tavata Rinteen, paikka vielä auki

Pääministeri Antti Rinne (sd.) aikoo tavata Britannian pääministerin Boris Johnsonin mahdollisimman pian, todennäköisesti lähiviikkoina. Tarkoituksena on selvittää, voidaanko Britannian sopimukseton EU-ero vielä välttää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rinne kertoi STT:lle maanantai-iltana Reykjavikissa sopineensa asiasta juuri puhelimitse Johnsonin kanssa. Aloite tapaamiseen EU:n puheenjohtajamaan kanssa oli tullut Johnsonilta.

Rinteen mukaan keskusteluilla kannattaa etsiä nykyisestä tilanteesta ulospääsyä tilanteesta, vaikka sellaista ei juuri nyt näytä olevan hahmottumassa.

– Ei tässä hirveästi ole valoa tällä hetkellä, Rinne arvioi.

Hänen mukaansa Johnson oli puhelimessa “yksilöinyt” asioita, joista olisi hyvä keskustella. Rinne oli kuitenkin muistuttanut mahdollisuuksien rajoista.

– Totesin, että (ero)sopimusta me emme tule aukaisemaan. EU 27 (muut EU-jäsenmaat) on näissä asioissa hyvin yksimielinen, Rinne kertoi viestittäneensä.

Toistaiseksi ei ole varmaa, järjestyykö pääministereiden tapaaminen Suomessa vai Britanniassa.

Lisää aiheesta

– Minulle on ihan sama, miten päin se tapahtuu, kunhan tapahtuu, Rinne sanoo.

Myös Saksan Merkel saapuu Islantiin.

Britannian on määrä erota EU:sta lokakuun lopussa. Pääministeri Johnson on toistuvasti vakuuttanut, että Britannia lähtee EU:sta joko sopimuksella tai ilman sopimusta.

Rinne on Islannissa osallistuakseen tiistaina Pohjoismaiden pääministereiden perinteiseen epäviralliseen kesäkokoukseen. Tällä kertaa kokoukseen saapuu myös kutsuvieras, Saksan liittokansleri Angela Merkel. Hänen on määrä tavata Boris Johnson jo keskiviikkona Berliinissä.

Rinne kertoo nostavansa Islannissa esille muun muassa hallituksen korostaman oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen sekä ilmastonmuutoksen.

Rinne tapasi jo maanantaina Islannin pääministerin Katrin Jakobsdottirin, jonka kanssa puheena oli ollut arktinen yhteistyö ja sen haasteet. Islanti seurasi Suomea Arktisen neuvoston puheenjohtajana.

STT–NIILO SIMOJOKI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE