Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

10.3.2020 16:25 ・ Päivitetty: 10.3.2020 16:25

”Totuuden nimessä…” – Pelaajayhdistyksen entinen puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo arvioi jääkiekkon MM-kisojen ja Liigan playoffsien kohtaloa

HIFK:n Antti Tyrväinen (vas) nostaa HPK:n Tommi Tikan mailaa HIFK:n maalivahti Atte Engrenin maalilla jääkiekon Liigan ottelussa HIFK-HPK Helsingissä 6. maaliskuuta.

Jääkiekon MM-kisat on naisilta peruttu tältä vuodelta. Jääkiekon pelaajayhdistyksen entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) ei osaa vielä sanoa, miten miesten osalta käy, mutta kovin toiveikkaalta hän ei vaikuta. Korona jyllää Euroopassa ja on johtanut monien massatapahtumien perumisiin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kansainväliseltä jääkiekkoliitolta tullee vastaus miesten jääkiekon MM-kisojen kohtalosta loppuviikosta.

– Totuuden nimessä olen hiukan skeptinen, että niitä järjestetään. Varsinkin mitä siellä nyt on tapahtunut Pohjois-Italiassa, Saksassa ja osittain Sveitsissä ja kisojen pitäisi olla Sveitsissä. Kazakstan jopa sanoi, ettei tule kisoihin. Näyttää aika huonolta, Wallinheimo sanoo.

– Jos pitäisi veikata, 60-40% sen puolesta, ettei pelata, mutta en ole ennustaja, olen kansanedustaja.

Käväistään kysymyksen verran myös  toisen lajin puolella: kävikö niin, että Suomi pääsi jalkapallon EM-kisoihin, joita ei pelata?

– Tämä itse asiassa on jopa vielä harmillisempi kysymys, jos tämä (korona) nyt näin leviää, miten on levinnyt, niin varmasti tämäkin keskustelu tullaan käymään. Olisi se kyllä todella sääli nyt kun ensimmäistä kertaa päästää kisoihin, jos niitä ei järjestetä, mutta sekin on aito riski, Wallinheimo vastaa.

Miten käy Liiga-pelien?

Jääkiekon SM-liigan playoffs-peleihin ei ole enää pitkä matka.

Esimerkiksi Sveitsissä maan kotoisen sarjan pudotuspelejä on jo siirretty eteenpäin.

Sinuhe Wallinheimo ei usko, että Suomessa mentäisiin järeisiin toimiin.

– SM-liiga on ollut yhteyksissä kyllä näihin terveysjärjestöihin. Heillä varmaan on ihan reaaliaikainen kuva sitä. Kyllä ne varmasti tietenkin pohtivat tätä, mutta en usko, että tämä on millään lailla ajankohtainen.

Toisin sanoen Wallinheimo uskoo, että Suomessa pelataan tänäkin keväänä playoff-kiekkoa.

– Kyllä minä uskon ja toivon. Nyt toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki pystyttäisiin viemään normaalisti eteenpäin mutta ainahan yllätyksiä voi tapahtua. Kyllä minä uskon siihen, että SM-liigassa ollaan reaaliaikaisesti koko ajan yhteyksissä erilaisiin tahoihin, miten tehdään.

Entä pelataanko täysille katsomoille vai tyhjille?

– Nyt näyttäisi siltä, että toistaiseksi mennään ainakin vielä täysille katsomoille. Sääliplayoffit alkavat nyt ensi tiistaina. En usko, että mitään radikaalia sitä ennen tapahtuu. Sitten varmaan mennään kierros kerrallaan ja katsotaan tilannetta, Wallinheimo ennakoi.

Periaatteessa voidaan ajatella, että jo yhden liigajoukkueen yhden pelaajan sairastuminen voisi johtaa siihen, että koko joukkue joutuisi karanteeniin ja näin ollen playoffseja ei voitaisi pelata, ainakaan suunnitellussa aikataulussa.

– Täytyy muistaa, että joukkueurheilulajeissa ollaan varsinkin playoff-vaiheessa hyvin hyvin tarkkoja kaikesta, mihin siellä kosketaan. Siellä kyllä tiedetään nämä käytännöt. Historian valossa me olemme toimineet kyllä tosi hyvinkin kaikissa flunssatilanteissa, että ne eivät ole päässeet leviämään. En uskoisi, että siellä ainakaan ihan ensimmäisessä päässä rupeaisi koronavirus SM-liigajoukkueissa leviämään. Kaikkihan nyt on tietenkin mahdollista, mutta kyllä nämä joukkueet osaavat valmistautua aika hyvin erilaisiin tilanteisiin, Wallinheimo uskoo.

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi on sanonut Ilta-Sanomissa, että pelaaminen tyhjille katsomoille tai otteluiden siirtämiset olisi vaihtoehto, jos koronatilanne pahenisi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU