Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump ei vakuuta USA:ssakaan – CNN: Kannatus vain 34 %

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus on tällä hetkellä 34 prosenttia, kertoo CNN. Quinnipiac -yliopiston tekemässä kannatustutkimuksessa Trumpin suosio on alhaisemmalla tasolla kuin vastaavassa kyselyssä kertaakaan aikaisemmin. Alhaisin kannatuslukema oli 35 prosenttia ennen tuoreita lukuja.

Quinnipiac -yliopisto kysyi tällä kertaa myös yhdysvaltalaisten ajatuksia Trumpin Venäjä-kytkennöistä. Vain 32 prosenttia katsoi, ettei Trump ole tehnyt mitään väärää. Jopa 31 prosenttia uskoi Trumpin tehneen jotain laitonta.

Kyselyyn osallistuneista 29 prosenttia uskoi Trumpin tehneen jotain eettisesti arveluttavaa, mutta ei mitään laitonta. Kyselyyn osallistui yhteensä 1 361 ihmistä. Kysely tehtiin 31. toukokuuta – 6. kesäkuuta välisenä aikana. Kyselyn tulokset julkaistiin juuri ennen FBI:n entisen johtajan James Comey lausuntoja hänen ja Trumpin välisistä keskusteluista.

Kyselyn virhemarginaali on 3,2 prosenttia suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE