Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Trump elää itse rakentamassaan todellisuudessa – “Sitä maailman monimutkaisuus ei häiritse”

Yhdysvaltojen varsinainen presidentinvaalikampanja on kuin 200 metrin pikapyrähdys. Republikaanien ja demokraattien puoluekokoukset Clevelandissa ja Philadelphiassa merkitsivät kärkiehdokkaiden lähtölaukausta. Sekä Donald Trump että Hillary Clinton saivat onnistuneen lähdön, mutta kumpikaan juoksijoista ei ole oikein kunnossa. Molempiin ehdokkaisiin kohdistuu huomattavaa epäluottamusta, eikä varsinkaan Trump pysy lausunnoissaan edes alkeellisessa totuudessa. Hän elää itse rakentamassaan todellisuudessa, jota maailman monimutkaisuus ei pääse häiritsemään. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kampanjajohtajat vaihtuvat tiuhaan.

Nyt ollaan vaalikampanjan takakaarteessa ja varsinkin Trumpin kykyä jopa päästä maaliin on epäilty. Monet hänen näkemyksistään eivät ole keskivertoäänestäjän hyväksyttävissä. Kuitenkin hänen siirtolaisvastaisuutensa, vapaakaupan vastuksensa ja lupauksensa tuoda teollisuuden työpaikat takaisin Yhdysvaltoihin pitävät hänen päänsä vedenpinnalla varsinkin globalisaation jalkoihin jääneiden palkansaajien keskuudessa. Trumpin hupeneva kannatus republikaanistenkin naisäänestäjien ja vähemmistöjen keskuudessa tekee kuitenkin hänen valinnastaan entistä epätodennäköisemmän.

Trumpia kannattaa äärimmäisen harva demokraatti. Toisaalta puolueisiin sitoutuneiden amerikkalaisten määrä on koko ajan laskussa.  Nyt reilusti yli puolet heistä ei tiedä, ketä he aikovat äänestää. Trumpin vahvin valtakortti on Clintonin epäsuosio; 60–70 prosenttia äänestäjistä pitää häntä epäluotettavana. Syynä tähän on paitsi hänen yksityisen sähköpostinsa käyttö ulkoministerikautena, niin myös hänen ilmeinen kytkentänsä Clintonin säätiön varojen hankintaan ihmisoikeuksia rikkovilta valtioilta. Samoin  suurpankeilta saadut tuntuvat luentopalkkiot ovat heittäneet varjon hänen maineensa päälle. Wikileaks on luvannut lähiaikoina paljastaa lisää Clintonin ehdokkuutta vahingoittavia tietoja.

Clinton on tietysti hyökännyt Trumpia vastaan Naton romuttamispuheiden ja ydinaseiden käyttöä koskevien lausuntojen vuoksi. Uskottavuutta hänen hyökkäykselleen antaa 50:n republikaanisen korkean turvallisuusviranomaisen kannanotto, jossa arvostellaan hänen sopivuuttaan puolustusvoimien komentajaksi.  Sen lisäksi lukuisia johtavia republikaanipolitiikkoja on ilmoittanut jättävänsä äänestämättä ensi marraskuun presidentinvaaleissa tai jopa äänestävänsä Hillary Clintonia. Tämän lisäksi Trumpin on ollut vaikeuksia kerätä vaalirahaa, koska Sheldon Adelson ja Kochin veljekset ovat monien muiden upporikkaiden republikaanien tapaan kieltäytyneet rahoittamasta häntä.

Republikaanien rahoittajat ovat päättäneet luopua Trumpin rahoittamisesta ja päättäneet keskittää varansa ns. down ballot-äänestyksiin eli senaatin ja vähemmässä määrin edustajainhuoneen vaaleihin. Republikaanit pelkäävät, että Trumpin laskevan suosion mukana he menettävät ainakin senaatin enemmistön, joka helpottaisi Clintonin mahdollisuuksia nimittää korkeimman oikeuden tuomarit ja saada läpi lakiehdotuksensa kongressissa.

Tämän vuoksi suuri osa rahoittajista on suunnannut varansa presidentinvaalien sijasta senaatin ja edustajainhuoneen vaaleihin.  Kyse on satojen miljoonien dollareiden uudelleenjakamisesta. Osa republikaanien ehdokkaista on suorastaan kieltäytynyt esiintymässä samoissa vaalitilaisuuksissa Trumpin kanssa. Sen sijaan Obama ja Clinton ovat esiintyneet yhdessä vaalikentillä ja itse asiassa Obaman suosio on eroavaksi presidentiksi poikkeuksellisen korkealla.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmän erikoisuuksien vuoksi ei voi varmasti sanoa, että Trump ei tule valituksi. Esimerkiksi vuoden 2000 vaaleissa George W. Bush sai yli miljoonan ääntä vähemmän kuin Al Gore, mutta tuli silti presidentiksi korkeimman oikeuden päätöksellä. Clintonia painaa hänen epäsuosionsa ja on aina mahdollista, että hakkerit löytävät hänen sähköposteistaan lisää tulenarkaa materiaalia. Trump onkin kehottanut Venäjää kaivamaan esiin Clintonin sähköposteista lisää vahingoittavia tosiasioita.  Silti uskallan ennustaa, että Clinton tulee voittamaan vaalit toivottoman herkkähipiäistä ja kohtuuttoman kostonhaluista Trumpia vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE