Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump matkustaa Intiaan: välejä pääministeriin kuvataan jopa lämpimiksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloittaa tänään ensimmäisen vierailunsa Intiaan. Hän tapaa matkansa aikana Intian pääministerin Narendra Modin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvallat on yksi Intian tärkeimmistä kauppakumppaneista, ja maiden välillä on ollut jännitteitä kauppakysymyksissä. Niistä huolimatta Trumpin ja Modin välejä on kuvattu lämpimiksi.

AFP:n haastatteleman asiantuntijan Michael Kugelmanin mukaan henkilökemiat ovat nykyisin tärkeä osa kansainvälistä diplomatiaa.

Trumpin isä oli businessmies ja Modin isä myi teetä.

Vaikka johtajat tulevat hyvin erilaisista taustoista – Trumpin isä oli businessmies ja Modin isä myi teetä – heillä on useita yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat esimerkiksi suosittuja maansa kansallismielisten oikeistolaisten keskuudessa.

Trumpin hallinto on keskittynyt muun muassa maahanmuuttokysymyksiin rajoittamalla esimerkiksi muslimien matkustamista Yhdysvaltoihin. Modia on kritisoitu kansalaisuuslaista, jonka on sanottu kohtelevan muslimeja epätasa-arvoisesti.

Vierailu alkaa Modin kotiosavaltiossa Gujaratissa. Presidentin on määrä jatkaa matkaansa Agraan, jossa kuuluisa Taj Mahal -mausoleumi sijaitsee. Trump vierailee myös maan pääkaupungissa Delhissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE