Ulkomaat
13.5.2019 05:58 ・ Päivitetty: 13.5.2019 05:58
Trump puolustelee: ”Kiinan kanssa ollaan juuri siellä, missä halutaankin”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puolustelee Kiinaan kohdistuvaa tullipolitiikkaansa. Trump sanoo, että Kiina joutuu maksamaan Yhdysvalloille miljardeja dollareita.
Hän lisää, että Kiinan kanssa ollaan juuri siellä, missä halutaankin. Trump sanoi myös haluavansa muistuttaa, että Kiina on rikkonut lupauksensa.
Trump kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Trumpin taloudellinen neuvonantaja Larry Kudlow sanoi Fox Newsin haastattelussa, että tullimaksuista kärsivät molemmat osapuolet ja myös Yhdysvallat joutuu maksumieheksi.
Kudlow kuitenkin vakuutti, etteivät tullimaksujen vaikutukset Yhdysvaltojen talouteen ole huomattavia, sillä Yhdysvaltojen talous on noususuhdanteessa.
Kudlow piti myös mahdollisena, että Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping voisivat tavata ensi kuussa G20-maiden kokouksen yhteydessä ja keskustella kauppaan liittyvistä erimielisyyksistä. Keskusteluista johtajien välillä ei ole kuitenkaan ainakaan vielä sovittu.
Trump on uhitellut nostavansa maksuja vielä lisää.
Viimeksi perjantaina aamulla Suomen aikaa Yhdysvallat korotti muun muassa kulutustavaroihin kohdistuvia Kiinan tullimaksuja 10 prosentista 25 prosenttiin. Kovempien tullien alle joutuivat muun muassa elektroniikka, autonosat ja huonekalut.
Lisää aiheesta
Trump on uhitellut nostavansa maksuja vielä lisää.
Perjantaina päättyi myös Kiinan ja Yhdysvaltojen viimeisin kauppaneuvottelukierros Washingtonissa. Tulosta ei syntynyt, mutta presidentti Trump kutsui tviitissään neuvotteluja vilpittömiksi ja rakentaviksi. Hän myös kirjoitti keskustelujen jatkuvan tulevaisuudessa. Kiinan kauppaneuvottelijan Liu Hen mukaan seuraava neuvottelukierros käydään Pekingissä.
Liu sanoi, että maiden välillä on yhteisymmärrys useista asioista, mutta Kiinan kannalta on yhä myös kolme merkittävää kiistanaihetta. Kiina muun muassa katsoo, että kaikki rangaistustullit pitää peruuttaa, jos sopimukseen päästään.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
10.5.2019 08:53
Rinne pitää kauppasodan tilannetta vaarallisena: ”Euroopan täytyy ottaa johtajuutta”
Talous
10.5.2019 04:53
Trump toteutti tulliuhkauksensa – Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvotteluissa ei vielä ratkaisua
Talous
9.5.2019 06:07
Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppaneuvottelut jatkuvat – Kiina uhkaa vastatoimilla, jos Trump ei peräänny tullikorotuksista
Talous
6.5.2019 10:27
Trumpin tullimaksu-uhkailun pörssireaktiot: Kiinassa kurssit rytinällä alas, Helsingissäkin selvä notkahdus