Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump uhmaa Kiinan sensuuria – “Presidentti tviittaa mitä hän haluaa”

Estottomana tviittaajana tunnettu Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vierailee parhaillaan Kiinassa, jonka maailman pahimmaksi kutsuttu internetsensuuri estää Twitterin, Facebookin, YouTuben ja Instagramin käytön.

Etelä-Koreasta Kiinaan lentäneeltä Trumpilta kysyttiin lentokoneessa aikooko hän kaikesta huolimatta tviitata Kiinan matkaltaan 42 miljoonalle seuraajalleen. Brittilehti Guardianin mukaan Trumpin esikunta vastasi kysymykseen uhmakkaasti.

– Presidentti tviittaa mitä hän haluaa. Se on hänen tapansa viestiä suoraan amerikkalaisille. Miksi ei? Olen varma, että tästä lentokoneesta löytyy tarvittava tekniikka, jolla se on mahdollista, esikunnasta todettiin.

Twitterin käyttö on ollut estetty Kiinassa vuodesta 2009.

Trumpin viimeisin tviitti toistaiseksi on lähetetty Etelä-Koreasta hieman ennen Kiinaan suunnanneen lennon lähtöä.

Tviitissa Trump kertoo odottavansa hyvin paljon Kiinan presidentin Xin tapaamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE