Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

30.5.2025 13:45 ・ Päivitetty: 30.5.2025 13:45

Trump väittää Kiinan rikkoneen tullisopua, mutta ei avannut syytöstään tarkemmin

LEHTIKUVA / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nostatti perjantaina jälleen kauppajännitteitä Kiinan kanssa. Trump syytti viestipalvelu Truth Socialissa Kiinaa Yhdysvaltojen kanssa solmitun tullisovun rikkomisesta.

Trump ei kirjoituksessaan tarkemmin yksilöinyt, mitä hän syytöksellään tarkoittaa.

Kiinalla ja Yhdysvalloilla ei varsinaisesti ole vielä tullisopimusta, mutta ne ovat sopineet jäädyttävänsä toisilleen määräämänsä korkeat tullit 90 päivän ajaksi, jotta neuvottelut etenisivät.

Yhdysvaltojen kauppaedustaja Jamieson Greer selitti Trumpin ulostuloa ja sanoi Kiinan hidastelevan neuvotteluissa ja rajaavan tärkeiden mineraalien saatavuutta. Greer paheksui Kiinan valtavaa kauppaylijäämää Yhdysvaltojen kanssa ja arvioi, ettei Kiinan asenne asiassa ole muuttunut.

Valtiovarainministeri Scott Bessent myönsi aiemmin tv-kanava Fox Newsin haastattelussa, että kauppaneuvottelut Kiinan kanssa ovat ”hiukan jumissa”.

EU:N kauppakomissaari Maros Sefcovic sanoo, että unioni on täysin sitoutunut tullisopimuksen saavuttamiseen Yhdysvaltojen kanssa. Sefcovic sanoo viestipalvelu X:ssä, että eteenpäin tähtäävien ratkaisujen löytäminen on EU:n tärkein prioriteetti.

Hän lisää, että yhteydenpito osapuolten välillä on jatkuvaa. Sefcovic kertoo keskustelleensa jälleen puhelimessa Yhdysvaltain kauppaministerin Howard Lutnickin kanssa.

Yhdysvaltain tuontitullit EU:lle ovat tällä hetkellä kymmenen prosenttia. Viime viikolla presidentti Trump uhkasi EU:ta 50 prosentin tuontitulleilla kesäkuusta alkaen.

Ääni muuttui kellossa sunnuntaina paikallista aikaa. Trump vahvisti tuolloin, että EU:n jyrkät tuontitullit pysyvät sittenkin tauolla 9. heinäkuuta asti.

EU on puolestaan kaavaillut Yhdysvalloille 95 miljardin euron suuruisia vastatulleja, jotka otettaisiin käyttöön tarvittaessa.

TRUMPIN tulleista on ehditty kiistellä Yhdysvalloissa jo oikeussaleissa. Viikon mittaan kahden eri oikeusasteen päätökset ovat heitelleet tullipolitiikkaa ääripäästä toiseen.

Keskiviikkona alempi oikeusistuin päätti estää tullimaksujen voimaantulon. Päätöksen mukaan Trump ylitti toimivaltansa määrätessään tuontitullit.

Trump käytti tullien asettamisessa vuoden 1977 kansallista hätätilalakia. Trumpin mukaan Yhdysvaltain suuri kauppataseen alijäämä monien maiden kanssa vaati kansallisen hätätilan julistamista, mikä puolestaan antoi hänelle laajat valtuudet päättää tulleista ilman kongressin hyväksyntää.

Liittovaltion kansainvälisen kaupan tuomioistuin kuitenkin katsoi, ettei kyseinen laki anna presidentille rajatonta oikeutta asettaa tulleja lähes kaikille maailman maille. Valkoiselle talolle annettiin kymmenen päivää aikaa keskeyttää tullimääräysten toimeenpano.

Trumpin hallinto kutsui päätöstä ”räikeän vääräksi”, valitti siitä ja ilmaisi luottamuksensa siihen, että päätös kumottaisiin.

Toive toteutui jo seuraavana päivänä. Vetoomustuomioistuin lykkäsi torstaina alemman oikeusistuimen päätöksen toimeenpanoa. Uuden päätöksen mukaan tullit jäävät voimaan toistaiseksi.

PRESIDENTIKSI palattuaan Trump on laittanut Yhdysvaltain kauppasuhteet maailman kanssa uusiksi erilaisia tullimaksuja määräämällä. Venkoileva tullipolitiikka on järisyttänyt markkinoita maailmanlaajuisesti.

Huhtikuun alussa Trump julkisti Yhdysvaltain kauppakumppaneille tullimaksuja, joita hän kutsui vastavuoroisiksi. Esimerkiksi EU:sta tuotaville tuotteille lätkäistiin 20 prosentin tullimaksu, ja joillekin maille tuli vielä korkeampia tulleja.

Muutamaa päivää myöhemmin Trump jäädytti valtaosalle maista tullit 90 päivän ajaksi niin sanotulle kymmenen prosentin yleistasolle.

Jäädytystä Trumpin hallinto perusteli sillä, että sen aikana neuvotellaan kunkin maan kanssa erilliset, Yhdysvalloille reilummat kauppasopimukset.

Trumpin tulli-ilmoitukset aiheuttivat huhtikuun alussa pörssiromahduksen, kun markkinat järkyttyivät tullien suuruudesta. Sittemmin Trumpin pakittaminen pahimmista tulleista on saanut osakekurssit elpymään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU