Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kauhistuttava, eikä sen olisi ikinä pitänyt antaa tapahtua

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Joe Raedle

Floridan Orlandossa sijaitsevan kokouskeskuksen lavalle asteli sunnuntaina aamuyöstä Suomen aikaa tutuin elkein esiintynyt Donald Trump. Yhdysvaltojen entinen presidentti vilkutteli hurraavalle yleisölleen sinisten ja punaisten valojen välkkyessä Proud to Be An American -kappaleen tahtiin.

Trumpin kommentit Venäjän presidentistä Vladimir Putinista ja Ukrainan sodasta ylittivät uutiskynnyksen jo ennen kuin ex-presidentti pääsi puhumaan kannattajakuntansa eteen.

Alkuviikosta antamassaan radiohaastattelussa Trump kuvaili Putinin olevan hyvin nokkela ja lisäsi tuntevansa tämän erittäin hyvin. Putinin julistusta Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueita itsenäisyydestä Trump kuvaili samassa haastattelussa “nerokkaaksi”. Hurraavan konservatiiviyleisön edessä viesti oli osin sama – tosin nyt Trump kuvaili Ukrainan tapahtumia loukkaukseksi ihmisyyttä vastaan siinä missä vielä alkuviikosta hän totesi, että Putinin toimista olisi hyötyä Yhdysvaltain etelärajalla.

Kuvailuaan Putinin älynlahjoista Trump ei yrittänyt kiistää.

-  Sanoin, että tietenkin Putin on nokkela. Olen viettänyt hänen kanssaan paljon aikaa ja tulemme hyvin toimeen.

Trump oli kiistatta vuosittaisen republikaani- ja konservatiivipoliitikkojen CPAC-konferenssin vetonaula. Yksikään toinen puhuja ei saanut yleisöstä irti yhtä voimakasta hurrausten ja aplodien määrää.

Syyksi Venäjän hyökkäykseen Trumpilla oli tarjota selkeä selitys: nykyisen presidentin Joe Bidenin heikkous. Jos Trump olisi ollut vallassa, ei häntä kunnioittava Putin olisi uskaltanut hyökätä.

-  Putin soittaa Bidenia kuin rumpua, Trump sivalsi ja jatkoi toteamalla, että Euroopassa meneillään olevan sota voi hyvin puhjeta suuremmaksi.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Trump kommentoi olevan hieno mies.

-  Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kauhistuttava, eikä sen olisi ikinä pitänyt antaa tapahtua. Rukoilemme ukrainalaisten puolesta, Jumala siunatkoon heitä kaikkia, Trump sanoi aplodeeraavalle yleisölleen.

Katse tulevaisuuteen

Buffalosta Floridan lämpöön saapunut Paul Stephen tiesi varsin tarkkaan, mitä toivoi entisen presidentin puheelta.

-  Toivon positiivista viestiä, ei enää puhetta vaaleista ja tappiosta. Haluan, että hän puhuu enemmän tulevaisuudesta, hotelliyrittäjä sanoi runsas tunti ennen Trumpin puhetta.

Kun ex-presidentin puhe oli ohi, vaikutti Stephen tyytyväiseltä. Hän oli etukäteen toivonut, että Trump puhuisi myös energiapolitiikasta, ja toive toteutui, joskaan kovin selkeitä suunnitelmia Trump ei polveilevassa, liki puolitoista tuntia kestäneessä puheessaan esittänyt.

Paul Stephenin, kuten Trumpin ja monen muunkin konservatiivin mukaan Yhdysvaltojen tulisi paitsi pyrkiä itsenäisiksi energian suhteen. Stephenin mukaan tärkeää on myös toimia järkevästi.

-  Oletko käynyt Pekingissä? Ei kukaan halua tänne sellaista tilannetta, Stephen sanoi Kiinan hiilen polttamisesta syntyviin ilmansaasteisiin viitaten.

Ukrainan tilanteen Stephen sanoi olevan surullinen.

-  Kukaan ei halua sotaa. Olen osin puolalainen, ja yksi alaisistani on puolalainen, Stephen sanoi ja lisäsi tietävänsä hyvin, että myös venäläiset osoittavat mieltään Putinin sotatoimia vastaan.

“Euroopan sanktiot eivät riitä”

Trumpin puheen päätyttyä ja kokoussalin tyhjentyessä suuren konferenssikeskuksen käytäville erottuu republikaanien seasta yhtäkkiä Euroopassa varsin tuttu hahmo. Trumpin kanssa hyvää pataa oleva brittikonservatiivi Nigel Farage puhui tapahtumassa perjantaina, nyt hän on matkalla vapaa-ajan viettoon.

-  Se on pahuksen hirveää, Farage kommentoi Ukrainan tilannetta STT:lle.

Mr. Brexitinä yhdysvaltalaisissa konservatiivipiireissä itsensä tunnetuksi tehnyt Farage totesi sotilasliitto Naton olevan ainut ratkaisu sotaan. Euroopan maiden ja EU:n pakotteita Farage sen sijaan piti riittämättöminä.

-  Totuus on, ja tämä on epäreilua yhdysvaltalaisia veronmaksajia kohtaan, mutta ilman Yhdysvaltoja Nato on turha. Ilman Yhdysvaltoja Putin voi tehdä mitä hän ikinä haluaakaan eikä meillä ole tarvittavia voimia hänen pysäyttämisekseen, Farage sanoi perjantain puheessaan.

Osa puhujista jätti mainitsematta Ukrainan

Perinteiseen yhdysvaltalaiskonservatiivien turvallisuuspolitiikkaan kuuluu voimankäyttö. Osa CPAC-konferenssin puhujista jätti kuitenkin mainitsematta Ukrainan tilanteen. Osa sen sijaan kommentoi sitä reippain sanakääntein.

Presidentti Ronald Reaganin hallinnossa työskennellyt nykyinen konservatiivien radiotähti Mark Levin sanoi, ettei ole kysymystäkään siitä, etteikö apua tarvitsevia ukrainalaisia tulisi auttaa.

-  Haluan mahtavien patrioottiemme tarttuvan toimeen. Se ei tarkoita, että yhdysvaltalaisjoukkoja tulisi lähettää suin päin minne vain.

Myös Etelä-Dakotan kuvernööri Kristi Noem sanoi perjantaisessa puheessaan, että yhdysvaltalaisten sydämet ja rukoukset ovat ukrainalaisten luona. Noemin mukaan Joe Bidenin tehtävänä on johtaa Nato-maita sulkemaan Venäjä taloudellisesti ulkopuolelle ja tarjoamalla Euroopalle korvike venäläisenergialle.

-  Jos Joe Biden ei voi tai halua toimia näin, tulisi hänen erota.

Verkkolehti The Hill uutisoi perjantaina mielipidemittauksesta, jonka mukaan valtaosa yhdysvaltalaisista (62 prosenttia) uskoo, ettei Putin olisi vallannut Ukrainaa, jos Trump olisi ollut yhä vallassa. Republikaaneista näin uskoi 85 prosenttia ja demokraateista 38 prosenttia. Niiden yhdysvaltalaisten osuus, jotka uskoivat että Putin olisi vallannut Ukrainan vaikka Trump olisikin presidentti, oli 38 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE