Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin koronainfot loppuivat – toimittajat kysyvät vihamielisiä kysymyksiä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tviitannut, että Valkoisen talon päivittäiset koronavirusta käsittelevät tiedotustilaisuudet eivät ole ajan ja vaivan arvoisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilaisuutta ei pidetty lauantaina, vaikka presidentti on pitänyt lehdistölle koronakatsauksen 50 kertaa kahden kuukauden aikana.

Hän syytti tuttuun tapaansa mediaa muun muassa valeuutisista. Hänestä toimittajat kysyvät vihamielisiä kysymyksiä.

Paria päivää aikaisemmin Trumpin puheet tilaisuudessa aiheuttivat kohua. Presidentti piti selvittämisen arvoisena, voisiko koronapotilaan kehoon antaa vaikka ruiskeena desinfiointiainetta. Trump tarttui alustaviin tutkimustuloksiin, joiden mukaan desinfiointiaineet näyttivät toimivan hyvin virusta vastaan.

Desinfiointiaineen nauttiminen sisäisesti on hyvin vaarallista.

Trump pohti myös, olisiko koronapotilasta syytä hoitaa voimakkaalla ultravioletti- tai muulla valolla. Pohdintojen taustalla oli alustava tutkimustulos, jonka mukaan auringonvalo vahingoittaisi koronavirusta.
Asiantuntijat ovat pitkään varoittaneet liiallisen uv-säteilyn haitallisesta vaikutuksesta ihmisille.

Myöhemmin Trump sanoi olleensa sarkastinen.

Lisää aiheesta

Yhdysvalloissa on vuorokaudessa kuollut lähes 2 500 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Luvut perustuvat Johns Hopkinsin yliopiston seurantaan perjantai-illasta lauantain-iltaan paikallista aikaa.

Aikaisemmin tällä viikolla Yhdysvalloissa raportoitiin alhaisin päiväluku lähes kolmeen viikkoon, kun yli 1 250 ihmisen kerrottiin kuolleen.

Yli neljännes maailman kuolleista on menehtynyt Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa on tiettävästi kuollut eniten ihmisiä koronaviruksen seurauksena. Kuolleita on Worldometers-sivuston mukaan yli 54 000, mikä on yli 160 kuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on 34.

Koko maailmassa on nyt kuollut yli 200 000 ihmistä koronaviruksen seurauksena. Yli neljännes on menehtynyt Yhdysvalloissa.

Todennäköisesti koronaviruskuolemia on enemmän kuin 200 000. Useat maat eivät laske kuolintilastoihinsa todennäköisiä viruskuolemia, joita ei ole testeillä vahvistettu. Lisäksi joidenkin maiden kohdalla epäillään, että annetut tiedot eivät pidä täysin paikkaansa.

Koko maailmassa on sivuston mukaan vahvistettu yli 2,9 miljoonaa koronavirustartuntaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE