Lääketieteen lisensiaatti Reetta Piili havaitsi tutkimuksessaan, että yhdenmukainen ja korkealaatuinen saattohoito edellyttää riittävää opetusta elämän loppuvaiheen hoitovalinnoista ja päätöksenteosta.

Piili vertaili lääkäreiden ja valmistuvien lääketieteen opiskelijoiden päätöksentekoa syöpäpotilaiden hoidossa vuosina 1999 ja 2015.

Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 1 763 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa. Tutkimuksessa lääkärit ja opiskelijat vastasivat kuvitteellisia potilastapauksia sisältäneeseen kyselyyn.

Piilin tutkimus osoitti, että lääkärit valitsivat vuonna 2015 useammin palliatiivisen hoidon kuin aktiivisen tai tehohoidon kuin vuonna 1999. Tätä päätöstä tehdessään heihin vaikutti enemmän potilaan etu ja vähemmän perheen etu kuin aiemmin.

Yhdessä kuvitteellisista tapauksista kuolevan potilaan poika odotti vielä näkevänsä isänsä elossa. Tuoreemmissa kyselyissä vastaajilla oli vahvistunut ajatus siitä, että potilasta ei pidetä enää hengissä ja pitkitetä hänen kärsimyksiään vain, jotta perheenjäsen ehtisi vielä tavata.

– Tulokset mahdollisesti heijastavat laajempaa hoitokulttuurin muuttumista yhä potilaskeskeisempään suuntaan sekä parempaa ymmärrystä palliatiivisesta hoidosta. Taustalla vaikuttavat varmasti kansainvälisetkin ihmisoikeussopimukset ja EU:n perusoikeuskirjassa vahvasti esille tuotu ihmisarvo, Piili sanoo.

Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyslääkärit tekivät vähemmän hoidollisesti aggressiivisia päätöksiä elämän loppuvaiheessa muihin vastaajiin verrattuna.

Valmistuvat opiskelijat olivat puolestaan haluttomampia lopettamaan ja olemaan aloittamatta hyödyttömiksi ajateltuja hoitoja sekä toimenpiteitä elämän loppuvaiheessa verrattuna kokeneisiin yleislääkäreihin.

Myös lääkäreiden arvot ja asenteet ovat muuttuneet tutkimusjakson aikana. Esimerkiksi vuonna 2015 eutanasiaa pidettiin vähemmän tuomittavana ja uskontoa vähemmän päätöksiin vaikuttavana kuin vuonna 1999. Opiskelijat pitivät eutanasiaa vähemmän tuomittavana kuin kokeneet yleislääkärit.

– Toisaalta opiskelijat olivat kuitenkin haluttomampia esimerkiksi nostamaan morfiiniannosta käytännön tilanteessa, mikä mahdollisesti olisi jouduttanut potilaan kuolemaa. Eli havaittavissa oli tietynlainen ristiriita heidän asenteensa ja kyselyssä esiin tulleen toimintatapansa välillä, Piili mainitsee.

Kuolevan potilaan kohtaamiseen lisää koulutusta.

Piilin mukaan lääketieteen koulutuksen pitäisi sisältää opetusta hoitoratkaisujen teosta elämän loppuvaiheessa, jotta lääkäreillä olisi valmiudet ottaa huomioon myös omien asenteidensa mahdollinen vaikutus.

– Koulutuksessa pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti hoitolinjausten tekemiseen ja kuolevan potilaan tunnistamiseen. Kommunikaatio-opetus ja ihmisten kohtaamisen koulutus on myös erittäin tärkeää. Tarvitaan oppia huonojen uutisten kertomiseen.

Piili toivoo, että palliatiivinen hoito tulisi laajemmin tunnetuksi ja tasavertaiseksi muiden hoitojen rinnalle. Hänen mukaansa palliatiivisen hoidon taso vaihtelee Suomessa.

– Paljon on jo hyvää, ja paljon on kehittymässä. Meillä on hirveän hyviä paikkoja, mutta myös niitä, joissa on paljon kehitettävää. Suomalaiset ovat aika eriarvoisessa asemassa tässä asiassa. Mutta olen ehdottomasti toiveikas, koska niin paljon hyviä hankkeita on meneillään.

Piili on suorittanut Tampereen yliopistossa lääketieteen lisensiaatin ja syöpätautien erikoislääkärin tutkinnot sekä palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden. Hän työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa palliatiivisen hoidon konsultoivana lääkärinä.

Piilin väitöstutkimus tarkistetaan 15. marraskuuta Tampereen yliopistossa.