Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tuomari linjasi: Trumpilla ei ole koskemattomuutta hyssyttelyrahajutussa

LEHTIKUVA / AFP / TIMOTHY A. CLARY
Donald Trump oikeudenkäynnissä New Yorkissa 18. huhtikuuta.

Yhdysvaltain tulevalla presidentillä Donald Trumpilla ei ole koskemattomuutta niin kutsutussa hyssyttelyrahajutussa, linjaa tuomari Juan Merchan muun muassa CNN:n ja New York Timesin mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trumpin asianajajat ovat vaatineet jutun mitätöimistä sen jälkeen, kun maan korkein oikeus linjasi, ettei presidentti voi joutua rikossyytteeseen virkatehtävistään.

Merchan perusteli päätöstään sillä, että hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä esitetyt todistajanlausunnot eivät ole liittyneet Trumpin virallisiin toimiin presidenttinä.

Trumpin edustaja Steven Cheung arvosteli tuomarin linjausta ja väitti sen loukkaavan korkeimman oikeuden päätöstä.

Manhattanin piirisyyttäjän Alvin Braggin edustaja kieltäytyi NYT:n mukaan kommentoimasta asiaa. Piirisyyttäjän toimisto on vastustanut Trumpin tuomion kumoamista. Syyttäjät ovat kuitenkin ilmaisseet, että tapaus voitaisiin laittaa jäihin Trumpin presidenttikauden ajaksi.

TOUKOKUUSSA Trumpin todettiin syyllistyneen vuoden 2016 presidentinvaalien alla kirjanpidon väärentämiseen, kun hän oli peitellyt sitä, että oli maksattanut pornonäyttelijä Stormy Danielsin (oikealta nimeltään Stephanie Clifford) hiljaiseksi kaksikon välisestä väitetystä suhteesta. Tuomioistuin katsoi Trumpin syylliseksi yhteensä 34 syytekohtaan.

Tapauksen tuomionlukua lykättiin Merchanin päätöksellä sen jälkeen, kun Trump voitti maan presidenttivaalit marraskuun alussa. Uutta tuomionlukupäivää ei ole annettu.

Trump on pyrkinyt siirtämään tapauksen käsittelyn liittovaltion tuomioistuimeen, mikä antaisi hänelle valtuudet sen mitätöimiseen itse heti, kun hän astuu presidentin virkaan. Trump voi kuitenkin vielä valittaa päätöksestä ja viedä sen korkeimpaan oikeuteen, jossa on tällä hetkellä edellisen presidenttikautensa perintönä poikkeuksellisen vankka 6-3-konservatiivienemmistö.

Jos Merchanin päätös kestää valituskierroksen, voi Trumpista tulla ensimmäinen törkeistä rikoksista tuomittu presidentti.

Uutista muokattu klo 10.35: Trump on kiistänyt hänen ja Cliffordin välisen suhteen, joten jutussa asiaa koskevassa kohdassa korjattiin ilmaisua väitetyksi suhteeksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE