Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkki: Nato-prosessista keskustellaan Turkin, Suomen ja Ruotsin ulkoministerien kesken huomenna Bukarestissa

LEHTIKUVA / AFP / OZAN KOSE

Turkin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessista keskustellaan maiden ulkoministerien kesken huomenna Bukarestissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkoministerit pitävät huomenna kolmenkeskisen tapaamisen, sanoo Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglu (kuvassa) turkkilaisen uutiskanava NTV:n mukaan.

Romanian Bukarestissa järjestetään sotilasliitto Naton ulkoministerikokous tiistaina ja keskiviikkona.

-  Prosessi etenee myönteisesti, mutta yhä on otettava joitakin askelia. Suomeen liittyvät ongelmat eivät ole niinkään suuria. Meillä on enemmän ongelmia Ruotsin suhteen. Ruotsi on maa, jonka tulisi ottaa enemmän askelia, Cavusoglu sanoi NTV:n mukaan.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifioinnit puuttuvat vielä Unkarilta ja Turkilta.

CAVUSOGLU myös vaikutti vihjaavan, että Turkki voisi olla valmis ratifioimaan Suomen jäsenyyden, mutta ei Ruotsin. Hän totesi, että vaikka Ruotsilla on Turkin mukaan enemmän tehtävää kuin Suomella, Suomi ja Ruotsi sekä Nato haluavat maita kohdeltavan yhdenvertaisesti.

-  Meillä on enemmän ongelmia Ruotsin kanssa, mutta molemmat maat sekä Nato ovat sanoneet, että maita on kohdeltava tasavertaisesti, hän sanoi NTV:n mukaan.

Hänestä maat ovat täyttäneen vain osan “velvoitteistaan” Turkille.

-  (Suomi ja Ruotsi) ovat täyttäneet osan muistion mukaisista velvoitteistaan, mutta eivät osaa niistä. Ne eivät siis ole vielä ryhtyneet konkreettisiin toimiin. Ne eivät olleet vastanneet konkreettisesti (Turkin) odotuksiin palautusten ja lakimuutosten suhteen. Parlamenttimme ja kansalaisemme on saatava vakuuttuneiksi. Presidenttimme (Erdogan) välitti nämä asiat Ruotsin pääministerille (Ulf Kristerssonille), Cavusoglu sanoi.

SUOMI ja Ruotsi osallistuvat ulkoministerikokoukseen ensi kertaa tarkkailijajäseninä. Kokouksessa käsitellään muun muassa Venäjän sotaa Ukrainassa, Venäjän lähialueita sekä Kiinaa.

Valtioneuvosto on aiemmin kertonut, että Suomea kokouksessa edustavan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ohjelmaan sisältyy myös kahdenvälisiä tapaamisia.

Maiju Ylipiessa, Ayla Albayrak / STT

Juttua muokattu 28.11. klo 16.06: täydennetty uutista viidennestä kappaleesta alkaen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE