Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Turkki vetoaa välittömästi yhteisymmärrysasiakirjaan – vaade 33:n luovuttamisesta

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Suomen, Ruotsin ja Turkin välinen terrorismin vastaiseen yhteistyöhön liittyvä kolmikantayhteisymmärrysasiakirja kuvattuna Helsingissä. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, Ruotsin ulkoministeri Ann Linde ja Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu allekirjoittivat asiakirjan Nato-huippukokouksen alla Madridissa Espanjassa 28. kesäkuuta 2022. Yhteisymmärrysasiakirja vahvistaa Turkin tuen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksille ja mahdollistaa etenemisen molempien maiden Nato-jäsenyysprosessissa.

Turkki on ilmoittanut hakevansa yhteensä 33:n terroristiksi epäilemänsä ihmisen luovuttamista sotilasliitto Natoon pyrkivistä Suomesta ja Ruotsista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertoo maan oikeusministeri Bekir Bozdag venäläisellä NTV-televisiokanavalla.

Luovutuksia haetaan oikeusministerin mukaan Suomen, Ruotsin ja Turkin eilen allekirjoittaman yhteisymmärryspöytäkirjan nojalla.

Presidentti Sauli Niinistö on sanonut, että yhteisymmärryspöytäkirjassa ei määritellä, kenet pitäisi Turkille luovuttaa. Presidentin mukaan siinä todetaan, että on tärkeää noudattaa periaatteita, joita luovuttamisesta on Euroopan konventiossa sovittu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE