Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Turku suruliputtaa keskustan silloilla, eduskunnassa hiljainen hetki tiistaina – ”Ike oli sillanrakentaja ihmisten ja puolueiden välillä”

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva eduskunnassa Helsingissä perjantaina 15. syyskuuta 2017, päivää ennen kuin hänestä tuli Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja valtiopäiväpäivien lukumäärän mukaan laskettuna. Kanervalle tuli tuolloin täyteen 15 331 päivää kansanedustajana.

Eduskunta pysähtyy tiistaina hiljaiseen hetkeen kokoomuksen pitkäaikaisen kansanedustajan, ministeri Ilkka Kanervan muiston kunnioittamiseksi, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoo.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– Tieto ystävämme ja kollegamme Ilkka Kanervan poismenosta hiljentää. Eduskunnassa pysähdymme tiistaina istunnon alkaessa hiljaiseen hetkeen hänen muistonsa kunnioittamiseksi, Vanhanen kirjoittaa Facebookissa.

– Ilkka Kanerva oli parlamentarismimme vahva tuki lähes viiden vuosikymmenen yhtämittaisesti jatkuneen edustajauran ajan. Hän toimi kotimaisten vastuidensa rinnalla isänmaamme hyväksi lukuisissa kansainvälisissä pitkään jatkuneissa tehtävissä. Eduskunnan käytävillä, valiokunnissa ja täysistunnossa hänet muistetaan yhteistyön hakemisesta. Hän huomioi muut ja kuunteli mitä me toiset sanoimme. Paikka eturivissä on nyt tyhjä. Sitä on vaikea ymmärtää, hän kirjoittaa.

Eduskunta kunnioittaa kansanedustaja Kanervan muistoa myös suruliputuksella.

Turun kaupunki tiedotti perjantaiaamuna, että kaupunki suruliputtaa tänään keskustan silloilla. Lisäksi kaupunki kunnioittaa Ilkka Kanervaa valaisemalla Aurajoen ylittävän Kirjastosillan sinivalkoisin värein illan hämärtyessä. Valaisu on päällä aamun sarastukseen saakka.

– Kiitämme työstäsi Turun, turkulaisten ja Suomen hyväksi. Suru on niin suuri. Sydämesi meille oli niin suuri, Turun kaupunki tviittaa.

Turun pormestari Minna Arve (kok.) muistuttaa tviitissään Kanervan olleen Turun kaupunginvaltuuston pitkäaikaisin valtuutettu. Hänet valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 1972.

Lisää aiheesta

– Siitä saakka Turun asiat olivat Ikelle tärkeitä, Arve toteaa ja lainaa Kanervaa: ”Jos Turun asia tuntuu tärkeältä, se merkitsee sitä, että sydän on Turussa!”.

”Ike oli sillanrakentaja ihmisten ja puolueiden välillä.”

Monet kollegat ja ystävät ovat muistelleet Ilkka ”Ike” Kanervaa ja lähettäneet tämän läheisille surunvalittelunsa sosiaalisessa mediassa tänään.

– Ministeri, kansanedustaja, kollega, ystäväni Ilkka Kanerva on poissa. Me kaipaamme häntä kovasti. Lämmin osanotto Iken läheisille ja voimia suureen suruunne, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tviittasi.

– Lämmin osanottoni Ilkka Kanervan omaisille ja läheisille. Hän oli suuresti arvostettu ja pidetty kollega kautta puoluekentän, pääministeri Sanna Marin (sd.) kirjoitti.

– Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljennyt, Ilkka Kanerva on poissa. Viimeiseen asti hän oli mukana, isänmaamme asialla. Kiitos Sinulle, Ike, presidentti Sauli Niinistö sanoi Twitter-tilillään.

Moni nostaa muisteluissaan esiin Kanervan kokemuksen lisäksi erityisesti hänen persoonansa ja ystävällisyytensä. Sekä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman että kansanedustaja Mika Kari (sd.) kuvaavat Kanervaa sillanrakentajaksi.

– Suru-uutinen Ilkka Kanervan poismenosta pysäytti. Ike oli sillanrakentaja ihmisten ja puolueiden välillä, kohtasi aina ihmisen välittömällä tavalla ja eli elämää täysillä, Lindtman kirjoittaa.

– Ilkka Kanervan persoonassa oli lämmintä ystävyyttä ja ainutlaatuista välittömyyttä. Suuri persoona, tärkeä yhteistyökumppani ja sillanrakentaja on poissa. Osanottoni Ilkan läheisille, Kari tviittaa.

EU-komissaari Jutta Urpilainen (sd.) kertoo muistavansa Ilkka Kanervan ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaajana, pitkäaikaisena työtoverina ja ennen kaikkea mukavana ihmisenä. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) muistaa Kanervan ”poikkeuksellisen ystävällisenä ja kokeneena kollegana”.

– Hän osoitti aina kiinnostusta keskustelukumppaniaan kohtaan, Tuppurainen kuvaa.

– Hänellä oli valtava määrä parlamentaarista kokemusta ja osaamista. Ike oli hyvin kunnioittava kaikkia kohtaan ja hänellä oli aina pilke silmäkulmassa, vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson puolestaan luonnehtii.

”Kyky kohdata toinen silmien tasolta oli hänen bravuurinsa.”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo viimeisen viestin Kanervan poismenosta pysäyttäneen, vaikka hänellä olikin tieto Kanervan sairaudesta.

– Työkaverimme joka kohteli kaikkia tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Kaipaamaan jää syvällistä pohdintaa, urheilun tietokilpailuja ja erityisesti suurta ihmistä Ilkka Kanervaa, hän kirjoittaa.

Entinen SDP:n kansanedustaja, Kuntaliiton hallituksen ja Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen summaa, että politiikassa “vakaus, yhteistyökyky ja tietynlainen pysyvyys ovat hyveitä”.

– Ilkka Kanerva edusti näitä kaikkia. Harvaa persoonaa jäädään näin laajasti kaipaamaan. Kyky kohdata toinen silmien tasolta oli hänen bravuurinsa ja paljon muutakin jätti malliksi muille. Hyvää matkaa Ike!

Ilkka Kanervasta kerrottiin myös lämpimiä muistoja ja tarinoita kohtaamisista hänen kanssaan. Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva kertoo muiston lapsuudestaan.

– Äiti laittoi minut kerran pikkupoikana istumaan Turun Stockmannin pääsisäänkäynnin viereen tuolille. TV:stä tuttu hahmo kulki ohi ja huomasi että tunnistin hänet. Ike hymyili ja vinkkasi silmää pienelle pojalle. Muistan tuon kohtaamisen vieläkin. Hieno mies. Syvä osanottoni.

SDP:n Helsingin piirin 1.varapuheenjohtaja Olli-Pekka Koljonen jakaa oman muistonsa vuodelta 2009, kun hän oli aloittanut Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) avustajana eduskunnassa.

– Törmääminen hississä. Aito kiinnostus toisesta ihmisestä. Arvostus, että on mukana politiikassa. Vilpitön kehu edustajasta, jolle sain tehdä töitä, Koljonen kuvailee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE