Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Turtiaisen kerrotaan kiroilleen ja uhkailleen käsi nyrkissä – eduskunnan puhemies keskusteli välikohtauksesta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo STT:lle käyneensä keskustelun kansanedustaja Ano Turtiaisen kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vehviläisen mukaan hän puhui maanantaina puhelimessa Turtiaisen kanssa, mutta ei kuitenkaan täsmentänyt, mitä puhelu koski.

Oman eduskuntaryhmänsä muodostava Turtiainen kertoi Iltalehden viikonloppuna julkaistussa uutisessa, että Vehviläisen kanssa on määrä keskustella eduskunnassa viime viikolla sattuneesta välikohtauksesta.

Puhetta keskiviikkona istuntosalissa johtanut varapuhemies Juho Eerola (ps.) oli huomauttanut maskitta esiintyneen Turtiaisen puheenvuoron jälkeen eduskunnassa voimassa olevasta kasvomaskisuosituksesta. Turtiainen on kertonut, että hänellä on terveydelliset syyt olla käyttämättä maskia. Hän on myös ilmaissut, ettei aio käyttää visiiriä.

Iltalehden mukaan miehet olivat myöhemmin kohdanneet eduskunnan käytävällä, jossa tuohtunut Turtiainen oli moittinut Eerolan maskihuomautusta voimasanojen saattelemana. Tämän jälkeen Turtiainen oli lehden mukaan uhkaillut Eerolaa käsi nyrkkiin puristettuna.

Eerola kertoo STT:lle, ettei ole tekemässä asiasta rikosilmoitusta.

– Minulla on aika iso toleranssi sen suhteen, minkä milloinkin koen uhkaavana, Eerola sanoo.

– Toinen pohdinnan paikka on se, jos katsotaan, että tässä kohdistui uhkaus eduskuntaan instituutiona, hän jatkaa.

STT:n tavoittama Vehviläinen ei ottanut kantaa siihen, miten välikohtauksen käsittely etenee eduskunnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE