Kirjallisuus
30.9.2016 16:30 ・ Päivitetty: 30.9.2016 16:30
Turun kirjamessut käyntiin saksalais-satakuntalaisissa tunnelmissa
Tämän syksyn kiivain kirjamessusesonki käynnistyi perjantaina Turussa. Avajaispäivä veti Turun messukeskukseen väkeä jo pieneen tungokseen asti, vaikka vilkkaimmat päivät ovat vasta edessä.
Turun kirjamessujen teemamaa on tänä vuonna Saksa ja kotimaisena teemakohteena on Satakunta.
Messujen tunnetuin saksalainen kirjailijavieras, Venäjältä Berliiniin parikymmentä vuotta sitten emigroitunut Wladimir Kaminer, esiintyi heti avajaisissa yhdessä muun muassa presidentti Tarja Halosen, Saksan Suomen suurlähettilään Dorothee Janetzke-Wenzelin ja Saksan ja Suomen kulttuurista ilmasiltaa rakentaneen kirjailija-toimittaja Roman Schatzin kanssa.
Kun saksalaisia kirjailijavieraita kuullaan pitkin viikonloppua kertomassa kirjoistaan monilla eri messuestradeilla, Satakunnan kulttuurinen panos tihentyy sen omalle laajalle osastolle. Perjantaina sen esiintymislavalle nousivat ”Minun Satakuntani sanat” -keskustelusarjan tiimoilla muun muassa porilaislähtöinen arkkipiispamme Kari Mäkinen yhdessä Reposaaren oman pojan, laulaja Eino Grönin kanssa sekä näyttelijäystävykset Mari Rantasila ja Annu Valonen, hekin molemmat Porin lahjoja Suomen kulttuurille.
Valonen ja Rantasila ovat kumpikin ottaneet näyttämöuransa ensiaskeleet Porin teatterinuorissa, joka toimii edelleen ja on muuten noin 300 jäsenellään valtakunnan suurin lapsi- ja nuorisoteatteri.
– Pori oli minun nuoruudessani hyvin virkeä kulttuurikaupunki, ja olen myös syntymäkaupunkini kulttuurilähettilääksi valittuna halunnut vaikuttaa siihen, että se olisi sitä edelleenkinja tarjoaisi etenkin nuorille mahdollisuuksia harrastaa kulttuuria mahdollisimman laajasti, kertoi näyttelijä- ja elokuvauraansa myöhemmissä vaiheissa Helsingissä luonut Rantasila.
Annu Valosen kotiseuturakkaus on ilmennyt siinä, että hän on näyttelijätöidensä ohella löytänyt aikaa myös toimia kulttuurisihteerinä Merikarvialla.

Runo-Kaarina-palkinnon voittanut Riikka Ulanto (vasemmalla) sai kannustusta Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukiolta, joka voitti saman palkinnon vuonna 1999.
Perjantaina kirjamessuilla jaettiin myös palkintoja. Perinteikkäimpiä niistä oli messuohjelmaan alusta alkaen kuulunut Runo-Kaarina-palkinnon jako. Tänä vuonna tämä esikoisrunoilijoille suunnattu palkinto myönnettiin oululaiselle kulttuurin moniottelija Riikka Ulannolle kokoelmasta ”Vedelmiä”.
Lauantaina saksalaisista kirjailijoista Turun messulavoilla esiintyvät Wladimir Kaminerin ohella muun muassa Marion Brasch, Jenny Erpenbeck ja Jan Costin Wagner, joka osallistuu yhdessä ruotsalaisen dekkaristin Denise Rudbergin, suomalaisen Jari Järvelän ja Turun messujen ehkä nimekkäimmän kansainvälisen vieraan, amerikkalais Donna Leonin kanssa keskusteluun rikoskirjallisuuden genrerajoista ja globaalista luonteesta. Omista, Venetsiaan sijoittuvista komisario Brunettin tutkimuksia seuraavista dekkareistaan Leon kertoo messujen päälavalla lauantaina klo 12.15.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.