Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turvallisuusneuvostoa vaaditaan käynnistämään tutkinta Syyrian kaasuiskuista

Syyrian joukkojen tulitusta Douman kaupungin liepeillä 8. huhtikuuta.

Yhdysvallat pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa käynnistämään uuden riippumattoman tutkinnan Syyriassa tehdyistä kaasuiskuista. Asiasta kertoi päätöslauselmaluonnoksen tekstin nähnyt uutistoimisto AFP.

YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee tänään Syyrian tilannetta istunnossa, joka alkaa iltakymmeneltä Suomen aikaa.

Britannian pääministeri Theresa May vaatii presidentti Bashar al-Assadia ja hänen tukijoitaan vastuuseen, jos tiedot kaasuiskusta vahvistuvat. Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis sanoo, että hän sulje pois mitään vaihtoehtoa, kun pohditaan vastausta epäiltyyn iskuun.

Venäjä puolestaan varoittaa tekemästä hätäisiä johtopäätöksiä Douman tapahtumista.

– On tärkeää selvittää erittäin huolellisesti, mitä Doumassa tapahtui. On itsestään selvää, että ilman tätä tietoa kaikki päätelmät ovat vääriä ja vaarallisia, Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi.

Sekä Syyrian johto että Venäjä ovat kiistäneet kemiallisten aseiden käytön Syyriassa.
Kymmeniä ihmisiä kuoli epäillyssä kemiallisessa iskussa Syyrian Doumassa lauantaina. Järjestöjen kertoman mukaan sadoilla ihmisillä on muun muassa ollut voimakkaita iho- ja silmäoireita, jotka viittaavat altistumiseen kloorikaasulle. Uhreilta on kerrottu myös tulleen vaahtoa suusta.
Tiedot kuolleiden määrästä vaihtelevat, mutta heitä on kerrottu olevan ainakin 48.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö tutkii epäiltyä iskua

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW kertoi aiemmin päivällä tutkivansa Doumassa tapahtunutta epäiltyä kaasuiskua.

Järjestön johtajan Ahmet Üzümcün alustava analyysi kemiallisten aseiden käytöstä saaduista tiedoista tehtiin heti, ja nyt järjestön työntekijät keräävät lisää tietoa “kaikista mahdollisista lähteistä”. Tutkimusten tulokset annetaan jokaiselle kemiallisten aseiden kieltosopimuksen allekirjoittaneelle valtiolle.

192 valtion allekirjoittama sopimus kieltää kemiallisten aseiden valmistuksen, varastoinnin sekä käytön. Syyria allekirjoitti sopimuksen vuonna 2013.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE