Kotimaa
10.12.2021 15:54 ・ Päivitetty: 10.12.2021 15:54
Tutkija odottaa hävittäjähankinnan syventävän Suomen ja Yhdysvaltain suhdetta – ”F-35 tulee olemaan käytössä hyvin pitkään”
Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa, kun nyt valittiin hävittäjä samasta maasta kuin viime kerralla.
- Jonkin muun kuin amerikkalaisen vaihtoehdon valinta olisi merkinnyt suunnan muuttamista, Salonius-Pasternak sanoi STT:lle.
- On todennäköistä, että tämän valinnan kautta Suomen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa entisestään lisääntyy ja entisestään syvenee.
Salonius-Pasternakin mukaan F-35:n valinta ei tullut hänelle suurena yllätyksenä, mutta hän korostaa, että yhdysvaltalaiskoneen valinta ei ollut itsestään selvää.
- Viime päivien vuotojen perusteella oli syytä odottaa, että F-35 on Suomen valinta, mutta en missään nimessä sanoisi, että tämä oli etukäteen selvä valinta. HX-hanke on oikeasti ollut kilpailu, jossa on oikeasti selvitetty, mikä on Suomen kannalta paras vaihtoehto. Monen vuoden työn tulokset ovat nyt selvillä.
Putoajat yllättivät
Salonius-Pasternakin mukaan yksi F-35:n valttikorteista kilpailussa oli se, että se on käyttökelpoinen ja päivitettävissä pitkän aikaa.
- F-35 tulee olemaan käytössä hyvin pitkään. Muista vaihtoehdoista ei voitu samanlaisella varmuudella sanoa samaa, Salonius-Pasternak sanoo.
Salonius-Pasternakin mukaan hävittäjävalintaa koskeneessa tiedotustilaisuudessa ei nähty suuria yllätyksiä, mutta siitä hän sanoo kuitenkin yllättyneensä, että kilpailussa mukana olleet ranskalainen Dassault Rafale ja yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon putosivat kisasta jo ennen ratkaisevaa suorituskykyvertailua.
- En oikein tiedä, oliko se työtapaturma vai ajateltiinko siellä, että meidän muu tarjouksemme on niin hyvä, että suomalaisten ilmoittamista rajoista ei tarvitse välittää, Salonius-Pasternak sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.