Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tutkija: Ohjusisku voi avata tai kiristää suurvaltojen suhteiden umpisolmuja

Donald Trump teki arvaamattoman ratkaisun - kuten häneltä sopii odottaakin.

Donald Trumpinin määräämä ohjusisku Syyrian hallinnon hallussa olevalle lentokentälle oli “trumpmaista viestittelyä, mutta Twitteriä huomattavasti järeämmin asein”, luonnehtii Lähi-idän tutkija Ilkka Uusitalo konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä.

Trumpin viesti oli yksinkertaisimmillaan, että hän on tosissaan Syyrian suhteen, Uusitalo sanoo. Viesti oli kohdistettu niin Syyrian hallinnolle ja sitä tukevalle Venäjälle sekä muille ulkovalloille kuin tavallisille yhdysvaltalaisillekin.

– Trump hallintoineen ajoi kannanotoillaan itsensä tilanteeseen, jossa hänen oli pakkokin toimia osoittaakseen, että ei itse syyllisty siihen, mistä syytti edeltäjäänsä presidentti Barack Obamaa, eli on toimettomana, kun muut valtiot ylittävät rajoja, Uusitalo sanoo viitaten Syyriassa tapahtuneeseen epäiltyyn myrkkykaasuiskuun, josta Yhdysvallat syyttää Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.

Iskulla viesti myös Kiinalle

Ohjusiskua voi pitää kannanottona myös Kiinan suuntaan, Uusitalo sanoo. Kiinaa Trump ei tosin halua muistuttaa tilanteesta Syyriassa, vaan Pohjois-Koreassa. Kiina on tukenut Pohjois-Koreaa maan suorittamista, YK:n tuomitsemista ydinkokeista huolimatta.
Uusitalo huomauttaa, että Syyrian-isku tehtiin samaan aikaan, kun Trump isännöi Kiinan presidenttiä.

– Se on aika selvä merkki siitä, että Yhdysvallat on valmis toimimaan. Jo aikaisemmin on ollut puhetta, ettei ole poissuljettua, että Yhdysvallat yksipuolisesti iskisi johonkin Pohjois-Korean ydinasekeskuksista.

Turvallisuusneuvoston seuraava kokous merkittävä

Lisää aiheesta

Nopealla aikataululla toteutettu ohjusisku tuskin on osa suurempaa strategiaa, Uusitalo arvioi. Iskun seuraukset riippuvat paljolti siitä, mihin suuntaan YK:n turvallisuusneuvoston seuraavat keskustelut ajautuvat.

– Toivottavasti tässä käy niin, että Venäjä ja Yhdysvallat pääsisivät jonkinlaiseen keskusteluyhteyteen.

Paras yksittäistulos voisi olla, että Syyriassa tapahtuneen epäillyn kaasuiskun taustoista saadaan käynnistettyä puolueeton selvitys, johon myös Venäjä ja Syyrian hallinto taipuvat, Uusitalo sanoo.
Keskusteluyhteyksien lämmittelylle on muitakin mahdollisuuksia, sillä Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson valmistautuu parhaillaan vierailemaan Moskovassa.

– Ihan parhaassa tapauksessa isku voisi sysätä osapuolia etenemään diplomaattisella puolella, joka tähän asti on ollut pahoin pysähdyksissä, Uusitalo sanoo.

On kuitenkin yhtä mahdollista, että Yhdysvallat ja Venäjä ajautuvat ohjusiskun myötä vain kauemmas toisistaan neuvottelupöydissä.

– Jos tuo ensi viikolle suunniteltu kokous perutaan, se on huono merkki, Uusitalo sanoo.

Salla Salmela

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE