Lappilaiset kansanedustajat yli puoluerajojen puolestaan muodostivat yhteisen rintaman, jossa tärkeimmäksi nähtiin maakunnalliset intressit.

– Kansanedustajat eivät halunneet olla mukana etsimässä ratkaisuja saamelaisten ongelmiin; muiden ryhmien edut ja maakuntanäkökulma nähtiin tärkeämmiksi, Jääskeläinen arvioi Demokraatille.

Saamelaiskäräjälain uudistus saatiin vihdoin voimaan viime kesänä. Myös tuolloin kaikki äänestäneet lappilaiset kansanedustajat olivat saamelaiskäräjien vaalitavan uudistamista vastaan.

– Eduskunnassa ei ehkä täysin ymmärretty, kuinka turhauttavalta tilanne saamelaisista tuntui. Samalla se kärjisti ilmapiirin niin, että pienistäkin asioista tuli suuria eikä jäänyt tilaa yhteisymmärryksen ja yhteisten ratkaisujen etsimiselle. Saamelaiset kokivat pitkään, että heidät jätettiin yksin, Tiina Jääskeläinen sanoo.

TUTKIMUKSESSA seurataan, miten saamelaisten näkökulmat kullankaivuun, malminetsinnän ja Jäämeren radan vaikutuksista tunnistettiin maankäytön ja luonnonvarojen hallinnassa 2015-2025.

Jääskeläisen mukaan päätöksenteossa ei riittävästi otettu huomioon sitä, miten ehdotetut hankkeet vaikuttaisivat yhteisöihin. Esimerkiksi koneellisen kullankaivuun lupamenettelyissä ei otettu riittävästi huomioon saamelaisten tietämystä vaikutuksista maisemaan ja laidunmaiden palautumiseen.

– Geologian tutkimuskeskus ja monet malminetsintäyritykset eivät ole ottaneet huomioon, että saamelaisilla on Suomen saamelaisten kotiseutualueella sellainen politiikka, että teollinen kaivostoiminta ei ole tervetullutta, Jääskeläinen huomauttaa.

– Oletin alkuun, että kaivosyhtiöt tukisivat aktiivisesti lappilaisliikettä ja niin sanotuiksi metsäsaamelaisiksi itseään identifioivia. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yhtiöt välttivät tällaisia kannanottoja, mutta käyttivät kyllä erilaisia paikallisia kiistoja hyödykseen, kun kaivoshankkeille ja -etsinnälle haettiin hyväksyntää.

Jääskeläisen tutkimus viittaa myös siihen, että paikalliset ja alueelliset toimijat, joilla on kilpailevia maaintressejä saamelaisen poronhoidon kanssa, viivästyttivät neuvotteluja saamelaisten osallistumisoikeuksien vahvistamisesta tukemalla paikallista liikehdintää saamelaiskäräjiä vastaan.

Tutkimuksissa on jo aiemmin nostettu esille, että paikallinen vastaliikehdintä saamelaisten itsehallinnon perustamista vastaan alkoi vaatimaan pääsyä saamelaiskäräjiin saamelaisten alkuperäiskansastatuksen jälkeen.

Toiminta oli Jääskeläisen mukaan pitkälti maaintressien motivoimaa ja muotoutui niin sanotuksi (uus)lappalaisliikehdinnäksi.

JÄÄSKELÄISEN mukaan sen kautta on aktiivisesti pyritty heikentämään saamelaiskäräjien legitimiteettiä sekä levitetty syrjiviä puhetapoja ja vihapuhetta saamelaisia ​​vastaan.

Hän väittää, että liikehdintä sai merkittävää tukea monilta kunnilta, Lapin suurimmilta puolueilta, aluekehitystoimijoilta, joiltakin elinkeinoelämän edunvalvontajärjestöiltä ja ministeriöltä, joka jakoi liikkeen kanssa maaintressejä.

– Kaivosteollisuuden laajentuessa Pohjois-Suomessa (uus)lappalaisliikehdintä levisi Keski-Lappiin ja Kuusamon alueelle. Liikehdintää motivoivat etenkin taloudelliset ja poliittiset intressit, joiden määrittäminen tapahtuu pääosin saamelaisten oman päätöksenteon ulkopuolella, vaikka osa saamelaisista tukee sitä, Jääskeläinen muotoilee.

Hänen mukaansa esimerkiksi puutteisiin saamelaiskäräjien tunnistamiskäytännöissä olisi voinut löytyä ratkaisuja aiemmin, mikäli noin suuri joukko poliittista valtaa omaavia organisaatioita omin maaintressein ei olisi asettunut tukemaan liikehdintää, joka vaati laajempaa saamelaismääritelmää.

– (Uus)lappalaisliike onnistui jäädyttämään saamelaiskäräjälain uudistamista koskevat neuvottelut 2015-2023, koska se sai itselleen niin paljon poliittista tukea. Liikkeen johtajat, joista monet ovat nykyään poliitikkoja, kannustavat paikallisia uskomaan, että paliskunnat tai kunnat voisivat vastata historiallisia lapinkyliä, joiden väitetään omistaneen maat tuolloin ja siten myös nyt.

– Suomessa on perustettu kymmenittäin yhdistyksiä, joita on nimetty lapinkyliksi. Historialliset lapinkylät kuitenkin purkautuivat jo 1700-luvulla. Monet liittyvät liikkeeseen laajempien maaoikeuksien toivossa, Jääskeläinen huomauttaa.

Hänen mukaansa tämän seurauksena liikehdinnän keskuuteen paikallisyhteisöissä on syntynyt omia tulkintoja siitä, mitä alkuperäiskansaan kuuluminen tarkoittaa.

– Monet tulkitsevat sen virheellisesti polveutumisena sellaisesta henkilöstä, joka on joskus asuttanut historiallisia lapinkyliä. Monille on voinut myös tämän liikehdinnän myötä syntyä varsin korkeita odotuksia maaoikeuksiensa suhteen.

Liikehdinnän saama poliittinen tuki osoittaa ​​ Jääskeläisen mukaan, että monet Pohjois-Suomen kunnat ja jotkut poliittiset puolueet ovat kiinnostuneempia saamelaisen identiteetin käytöstä keinonaan kunnallis- ja aluepolitiikassa.

– Saamelaisen identiteetin käyttö tällaisiin tarkoituksiin on ongelmallista, elleivät saamelaiset anna siihen suostumustaan ​​itsehallintonsa eli saamelaiskäräjien kautta, sanoo Jääskeläinen.

KÄRÄJÄLAKI hyväksyttiin kesäkuussa 2025. Siinä saamelaiskäräjien osallistumisoikeuksia vahvistettiin. Samalla vaaliluettelokriteerejä muutettiin eli (uus)lappalaisliikehdinnällä ei ole enää yhtä suuria mahdollisuuksia vaikuttaa käräjien päätöksentekoon.

– Nyt saamelaiskäräjät on tunnustettu neuvotteluosapuoli. Jatkuvasta konfliktista voidaan päästä eteenpäin ja pohtia rauhassa eri elinkeinojen ja paikallisten tarpeiden yhteensovittamista. Saamelaiskäräjät ja saamelaisten kotiseutualueen kunnat ovat halukkaita neuvottelemaan ja tekemään yhteistyötä, Tiina Jääskeläinen sanoo.

– Saamelaisilla on myös enemmän tilaa historiansa ja monietnisen sekä -kansallisen identiteettinsä käsittelyyn. Nämä kaikki ovat tärkeitä edistysaskelia.