Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tutkija Venäjästä: “On omaksuttu valkovenäläinen linja, eli repressio, jossa ei siedetä soraääniä”

LEHTIKUVA / AFP Kirill Kudryavtsev

Venäjällä odotettiin keskiviikkona tuomioistuimen päätöstä siitä, luokitellaanko vangitun oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin järjestöt äärijärjestöiksi. Päätös koskisi muun muassa Navalnyin korruptiota vastustavaa järjestöä ja sen aluetoimistojen verkostoa. Tähän mennessä oikeus on jo määrännyt järjestöt toimintakieltoon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päätöstä ei vielä illalla ollut saatu, mutta Navalnyin järjestöjen asianajajat sanoivat uskovansa, että se tulee vielä keskiviikon aikana.

Venäjän parlamentti päätti jo viime viikolla, että “äärijärjestöiltä” ja niiden tukijoilta evätään vaalikelpoisuus. Päätöstä on pidetty keinona estää Navalnyin tukijoiden asettuminen ehdolle syksyn parlamenttivaaleissa.

Venäjän hallinto on käynyt viime viikkoina entistä aggressiivisemmaksi oppositiota kohtaan. Venäjän nykyhallinnon vastustajien mukaan maassa on ollut syyskuulle suunniteltujen vaalien alla käynnissä pidätys- ja pelottelukampanja, joka kohdistuu presidentti Vladimir Putinin vastustajiin.

Esimerkiksi viime viikolla maassa otettiin kiinni kaksi merkittävää opposition edustajaa, Kremlin kriitikko Dmitri Gudkov ja oppositioaktivisti Andrei Pivovarov. Gudkov päästettiin vapaaksi ja hän on nyt lähtenyt Ukrainaan. Pivovarovia vastaan taas on nostettu syytteet, jotka liittyvät hänen demokratiaa ajavan järjestönsä toimintaan, kertoo Radio Free Europe/Radio Liberty.

Hallinnossa hermostuneisuutta ja näköalattomuutta

Myös Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila arvioi STT:lle, että Venäjällä on käynnissä ennennäkemätön opposition vaino. Samalla lainsäädännössä luodaan pohjaa, jolla pyritään estämään opposition toimintaa.

–  Siinä on siirrytty ihan uuteen vaiheeseen. Jos aiemmin linjana on ollut se, että ei käytetä liian kovia otteita, ettei kansalaisia provosoida liikaa vastustamaan hallintoa, niin nyt linja on selkeästi muuttunut. On omaksuttu valkovenäläinen linja, eli repressio, jossa ei siedetä soraääniä, hän sanoo.

Tähän on useita syitä.

–  Yhtäällä on Venäjän valtapuolueen ennätysheikko kannatus. Nyt käytetään kaikki keinot, jotta se pystyy selviämään vaaleista. Toisaalta sillä on vahva varmuus, että tällainen kova repressio toimii, Lassila sanoo.

Vaikka hallinnon ei voi suoraan sanoa olevan peloissaan opposition vuoksi, osoittaa se tietynlaista hermostuneisuutta.

–  Hallinto osoittaa tietynlaista näköalattomuutta, että muita vaihtoehtoja toimia ei enää nähdä, Lassila pohtii.

Lisäksi hallinnon sisällä käydään jatkuvasti poliittista kamppailua maan hallinnon linjasta.

–  Yksi niistä on ollut presidentin hallinnon linja, joka on pitänyt parempana pehmeämpiä ja eräänlaisia manipulatiivisia keinoja. Sitten on toisaalta turvallisuustaustaisten silovikien kova linja, jossa suunnilleen pamppu on ainoa ratkaisu. Navalnyin myrkytysepisodin paljastumisen myötä on ollut merkkejä, että tällainen silovikien linja on vahvistunut, Lassila sanoo.

Silovikit ovat Venäjällä vaikutusvaltainen ryhmittymä, joka koostuu erilaisten turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ihmisistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE