Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitoksen FOI:n turvallisuuspoliittinen asiantuntija Mike Winnerstig luonnehtii Ruotsin turvallisuuspolitiikkaa “ontoksi”. Hänen mukaansa se ei ole pitkään aikaan vastannut maan todellista puolustuskykyä.

- Vuonna 2004, Göran Perssonin hallituksen aikana, Ruotsi käytännössä lakkautti koko aluepuolustuksensa. Silloin turvallisuuspolitiikan koko käytännön perusta muuttui, samalla kun sen retorinen osa, eli liittoutumattomuus, säilytettiin, Winnerstig sanoo.

Vuosien 1996 ja 2004 välillä Ruotsi lakkautti 60 rykmenttiä. Maalla oli sen jälkeen puolustusvoimat, joka ei kyennyt puolustamaan koko maata pitemmän aikaa. Puheet liittoumattomuudesta kalskahtavat Winnerstigin mukaan ontoilta, kun niillä ei ole tukenaan kykyä itsenäiseen maanpuolustukseen.

Göranson totesi Svenska Dagbladetin haastattelussa vuonna 2012, että Ruotsi kykenee puolustautumaan hyökkäystä vastaan enintään viikon ajan. Sen jälkeen tarvitaan apua muilta mailta.

Alasajo jatkui, vaikka Venäjä jo varustautui uudelleen

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professori Kjell Engelbrekt toteaa, että Ruotsi jatkoi puolustuksensa alasajoa vielä pitkään sen jälkeen, kun Venäjä alkoi toden teolla varustautua uudelleen vuonna 2005.

- Politiikka oli monella tavalla vähemmän onnistunutta. Emme kulkeneet oikein samaa tahtia ulkomaailman kanssa, vaan meidän oli vähän vaikea nähdä, minne kehitys oli menossa, Engelbrekt sanoo.

Engelbrekt toteaa, että Ruotsille oli vaikeaa irtautua perinteisen itsenäisen puolustuksen ajatuksesta, vaikka sen perusta oli poissa. Ruotsin olisi pitänyt alkaa suunnata turvallisuuspolitiikkaansa uudelleen jo kauan sitten, hän sanoo.

Winnerstig näkee asian samoin.

– Kun puolustusta karsittiin rajusti, olisi pitänyt todeta, että me emme voi jatkaa täysin itsenäistä puolustuspolitiikkaa, vaan tarvitsemme yhteistyötä muiden kanssa. Mutta se tapahtui myöhään. Vasta vuonna 2009 Fredrik Reinfeldtin hallituskaudella otettiin ensimmäinen askel kohti liittoutumista, kun hallitus kirjasi ohjelmaansa solidaarisuusjulistuksen, jonka nojalla Ruotsi lupasi tukea mahdollisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuvia EU-maita. Mutta koska porvarihallituksen puolueet olivat silloin erimielisiä, ei Natoa saanut edes mainita, hän toteaa.

Puolustus kutistunut murto-osaan takavuosien tasosta

Engelbrektin mukaan käänne alkoi vuonna 2015, puolustusministeri Peter Hultqvistin kaudella. Yhteistyösopimukset muiden maiden kanssa, yhdistettynä liittoutumattomuuteen, on muodostunut Hultqvistin kauden doktriiniksi. Samalla Ruotsin puoluekentällä on tapahtunut muutoksia, kun keskusta ja kristillisdemokraatit ottivat kantaa Nato-jäsenyyden puolesta.

Mutta vaikka Ruotsi nyt vankistaa puolustustaan, ei se yllä edes lähelle 1980-luvun tasoa.

- 80-luvulla meillä oli 30 prikaatia, nyt meillä on yksi ja tavoitteena kaksi, mahdollisesti kolme kymmenen vuoden sisällä. Meillä oli 55 sotalaivaa, nyt meillä on seitsemän. Meillä oli 12 sukellusvenettä, nyt meillä on käytännössä kolme. Sotakoneita oli 300, nyt 60. Erot ovat valtavat, eikä meillä ole varaa kasvattaa prikaatien, laivojen tai sukellusveneiden määrää edes seuraavan kymmenen vuoden aikana.

– Sen sijaan saamme todennäköisesti turvallisuuspolitiikan, joka vastaa meidän todellista sotilaallista kykyämme, Winnerstig sanoo.

Suhteessa bkt:hen Ruotsin puolustusmenot ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet suurimmillaan vuonna 1975, jolloin ne ylsivät 3,1 prosenttiin. Kymmenen vuotta myöhemmin suhdeluku oli 2,6 prosenttia. Alimmillaan puolustusmenot olivat vuonna 2015, jolloin ne vastasivat 1,1 prosenttia bkt:stä. Viime vuonna suhde oli 1,2 prosenttia.