Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tiede ja teknologia

Tutkimus: Ilmastonmuutos voimisti hurrikaani Heleneä

LEHTIKUVA / AFP
Hurrikaani Helene iski Floridaan 26. syyskuuta.

Ilmastonmuutos voimisti Yhdysvaltoja koetellutta hurrikaania Heleneä, totesi keskiviikkona julkaistu tutkimus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kansainvälisen World Weather Attribution -ryhmän (WWA) julkaiseman tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos pahensi Heleneä noin 10 prosentin verran.

Vaikka luku saattaa vaikuttaa suhteellisen pieneltä, voi pienikin muutos vaikuttaa suuresti hirmumyrskyn aiheuttamiin vahinkoihin, sanoi tutkimusryhmän johtaja Friederike Otto AFP:n mukaan.

TUTKIMUKSEN mukaan fossiilisten polttoaineiden käyttö on tehnyt Helenen kaltaisten hurrikaanien esiintymisestä 2,5 kertaa todennäköisempää. Kun aiemmin Helenen kaltaisia myrskyjä esiintyi kerran 130 vuodessa, tänä päivänä todennäköisyys olisi tutkijoiden mukaan noin kerran 53 vuodessa.

Helene-hurrikaani kylvi tuhoa useissa osavaltioissa, surmaten yhteensä ainakin 230 ihmistä ja aiheuttaen suuria aineellisia vahinkoja. Se oli pahin Yhdysvaltojen mantereelle iskenyt luonnonkatastrofi sitten vuoden 2005 Katrina-hurrikaanin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE