Politiikka
4.12.2018 08:10 ・ Päivitetty: 4.12.2018 08:10
Tutkimus: Luottamus eduskuntaa, hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä kohtaan on pohjamudissa
Suomalaiset luottavat yhteiskunnassa edelleen poliisiin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Luottamus koulutusjärjestelmään on tosin laskenut kolmikosta vuoden aikana eniten, ilmenee Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) ja T-Median yhteistyössä toteuttamasta tuoreesta Kansan arvot -tutkimuksesta.
– Kiivas keskustelu koulutusuudistuksista ja -leikkauksista näkyy tuloksissa. Yhä useampi kansalainen on huolissaan koulutusleikkausten vaikutuksista, sanoo T-Median tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen tiedotteessa.
Myös demokratian tilaan ja poliittiseen päätöksentekoon kansalaiset ovat tyytymättömiä. Luottamus eduskuntaa, hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä kohtaan on pohjamudissa, tutkimus kertoo.
Tutkimusta varten tiedot kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella 23.10.–9.11.2018. Tutkimukseen vastasi reilut 1 300 suomalaista, jotka ovat 15–74-vuotiaita. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen vuosittain.
Nuorten into perustaa yritys kasvanut
Suomalaisten näkemykset maahanmuuttokysymyksissä jakaantuvat tutkimuksen mukaan selkeästi puolesta ja vastaan, mutta maahanmuuttokriittiset kannat ovat vuoden aikana lisääntyneet oleellisesti.
Suhtautuminen EU-jäsenyyteen ja euroon on sen sijaan säilynyt vakaan myönteisenä. Itse asiassa myönteisyys on jopa kasvanut hieman.
Tutkimustuloksissa näkyy myös ilmastonmuutoskeskustelu. Ympäristöasiat huolestuttavat suomalaisia ennätyksellisen paljon, mutta omasta elintasosta halutaan kuitenkin pitää edelleen kiinni.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset tunnistavat yritysten arvon yhteiskunnalle ja näkevät yritykset aiempaa vastuullisempina. Entistä harvempi on kuitenkin itse kiinnostunut yrityksen perustamisesta. Tässä on kuitenkin eroa eri-ikäisten kesken.
– Nuorten into perustaa yritys on vuodessa lisääntynyt viidellä prosenttiyksiköllä, nyt 45 prosenttia nuorista on kiinnostunut yrityksen perustamisesta. Yrittäjyysaikeet sekä menestyksen tavoittelu näyttävät tällä hetkellä nojaavan aiempaa enemmän nuorten intoon, sanoo TATin toimitusjohtaja Kari Väisänen tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.