Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero edelleen merkittävä – miehet ansaitsevat kaikilla sektoreilla keskimäärin enemmän kuin naiset

iStock

Sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa edelleen merkittävä, osoittaa sosiaali- ja terveysministeriön Tilastokeskukselta tilaama tutkimus. Palkkaero on kuitenkin hieman kaventunut erityisesti julkisella sektorilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ammatit ovat voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan niin kunta-alalla, valtiolla kuin yksityisellä sektorilla. Tämä on yhteydessä palkkaeroon, muttei selitä sitä kokonaan. Miehet ansaitsevat kaikilla sektoreilla keskimäärin enemmän kuin naiset. Naisilla on usein hoitoalan koulutus, miehillä puolestaan tekniikan alan.

Naisten koulutustason kasvaminen ja siirtyminen korkeamman taitotason ammatteihin miehiä enemmän eivät näy samassa suhteessa palkkaeron kaventumisena.

Tutkimuksen aineisto on vuosilta 2013-2020, ja se kattaa kunta-alan ja valtion palvelussuhteet sekä valtaosan yksityisen sektorin työsuhteista.

KOKONAISUUDESSAAN palkkaero jatkoi kaventumistaan vuosina 2013-2020.

Kunta-alalla ja valtiolla sukupuolten välinen palkkaero kaventui tutkimusjakson aikana vajaalla kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä johtuu pääasiassa naisten siirtymisestä paremmin palkattuihin tehtäviin.

Myös yksityisellä sektorilla ammattirakenne muuttui ja palkkaero kaventui samansuuntaisesti kuin julkisella sektorilla, mutta kääntyi jälleen kasvuun koronapandemian alkuvaiheessa. Tämän vuoksi lopputulema oli se, että palkkaero yksityisellä sektorilla kasvoi hieman. Yksityisellä sektorilla miehiä on suhteellisesti naisia enemmän johtotehtävissä, joissa palkkaero on noin 24 prosenttia.

Tutkimus osoittaa, että naisvaltaisilla aloilla palkat ovat selvästi miesvaltaisia aloja heikompia. Näin on esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE