Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tutkimus: Vain harva koululainen syö aterian kaikki osat – Lapsia kannattaa kannustaa: ”Omaksutut ruokavalinnat säilyvät pitkälle”

Ruokailua Kalasataman peruskoulun ala-asteella Helsingissä.

Suurin osa Suomen lapsista syö koululounaan, mutta vain harva koululainen syö kaikki aterian osat, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksesta. Esimerkiksi salaatti jää monelta syömättä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Koululounaan on määrä kattaa kolmannes oppilaan päivittäisestä energiantarpeesta.

– Suositusten mukainen lounaan ravintosisältö kuitenkin täyttyy vain silloin, kun kaikki aterian osat syödään, muistuttaa THL:n erikoistutkija Susanna Raulio.

Ruoka-annosten valokuvaus vahvisti kyselylomakkeiden antamaa viestiä: vain murto-osa oppilaista oli tutkimuspäivänä ottanut täysin suositusten mukaisen aterian. Pääruokaa oli otettu useimmiten. Salaatin ohella oppilaan lautaselta jäi usein puuttumaan leipä tai maito.

Pojat karttavat kasviksia.

Kyselyn tulosten mukaan pojat syövät kasviksia harvemmin kuin tytöt. Lisäksi kävi ilmi, että kahdeksasluokkalaiset syövät kasviksia harvemmin kuin kuudesluokkalaiset.

– Lapsia ja nuoria tulee kannustaa monipuoliseen kasvisten käyttöön, sillä lapsena omaksutut ruokavalinnat säilyvät pitkälle aikuisikään, painottaa THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo.

Lisää aiheesta

Kasvisten käyttöä voi hänen mukaansa lisätä tarjoamalla lämpimiä kasviksia sekä sijoittamalla salaattiastiat linjaston alkupäähän. Toimiva keino on niin ikään tarjota salaatti erikseen valittavina osina, kuten porkkanaraasteena ja viipaloituina kurkkuina.

THL arvioi, että terveelliseen syömiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun. Keskeinen rooli opastamisessa on rehtorilla, opettajilla sekä koulukeittiön henkilökunnalla.

Kyselyssä liki 90 prosenttia kuudesluokkalaisista ja 70 prosenttia kahdeksasluokkalaisista kertoi osallistuneensa kouluruokailuun joka arkipäivä. Tutkimukseen vastasi yli 2 900 oppilasta 20 kunnasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE