Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuula Haataiselta vakava huomio: “Tasa-arvokysymyksissä on otettu takapakkia”

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) pahoittelee sitä, että suomalaisen naisen kunniaksi liputetaan edelleen aivan liian harvoin. Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on ensimmäinen naiselle nimetty liputuspäivä Suomessa.

Demokraatti

Demokraatti

– Usein suomalaisen yhteiskunnan sukupuolten tasa-arvoa kiitellään. Kun asiaa tarkastellaan syvemmin, tasa-arvo ei enää olekaan itsestäänselvyys, Haatainen muistuttaa Facebook-kirjoituksessaan.

Hän huomauttaa, että työmarkkinoilla on yhä hyvin naisvaltaisia aloja ja hyvin miesvaltaisia aloja. Palkkaerot ovat työmarkkinoilla suuria eikä naisiin kohdistuvasta piilosyrjinnästä ole päästy eroon.

– Suomessa on tasa-arvokysymyksissä otettu takapakkia. Menneellä Sipilän hallituskaudella on menty väärään suuntaan. Vuoden 2015 hallitusohjelma on ensimmäinen sitten 1990-luvun alun, jossa ei ole lainkaan sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kirjauksia.

“Todellinen tasa-arvo on vielä saavuttamatta.”

Haatainen korostaa, että kiky-sopimus kurittaa erityisesti matalapalkkaisia naisia.

Lisäksi EU:n tasa-arvoinstituutin EIGE:n vuoden 2017 raportissa Suomen tasa-arvoindeksistä kertova osoitin on notkahtanut päätöksenteon kohdalla.

Lisää aiheesta

– Sukupuolten tasa-arvokysymyksissä ei ole otettu takapakkia vain Suomessa. Sama ilmiö näkyy tällä hetkellä monessa muussa Euroopan maassa, Haatainen harmittelee.

Naisten aseman parantamisen eteen on työskennelty jo pitkään. Hänen mukaansa silti todellinen tasa-arvo on vielä saavuttamatta.

– Me tarvitsemme edelleen jatkuvaa vahvaa yhteistä rintamaa ja työtä tasa-arvon edistämiseen. Lupaan jatkaa Minna Canthin hengessä työtä tasa-arvon puolesta joka päivä, Tuula Haatainen kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE