Karppi-trillerisarjan kahdeksanosainen viimeinen kausi käynnistyy raa’alla verityöllä – eläinhäkkiin sullottu lääkefirman huippututkija on viillelty kuoliaaksi ja viilloksista muodostuu symbolikuvio – ja pakkovapaalle passitetun Helsingin poliisin rikosetsivä Sofia Karpin maanittelulla takaisin töihin.

Syksyllä 2016 televisiossa startanneen Sorjosen ja keväällä 2018 ruutuun tulleen Karpin uuden tulemisden yhtäläisyydet eivät lopu noihin varsin identtisiin introihin, vaan niiden koko viritys on alusta alkaen ollut samaa juurta: nordic noirista ammennetaan eli murhia tehdään sarjassa ja rikostutkinnan lomassa poliisipäähenkilöt kipuilevat omien ongelmiensa kanssa. Kuvat ovat tummia ja droonilla kuvataan paljon.

Nyt kolmoskaudella se alkaa tuntua jo sen verran nähdyltä, että jotain lisäeloa hahmoihin olisi toivonut. Karpin kasvoilla taitaa viivähtää pari ohikiitävää hymynkaretta näkemissäni kauden viidessä ensimmäisessä jaksossa, mutta sen enempää Karpin kuin Nurmenkaan äänitasot eivät juuri nouse edes pinnan kiristyessä.

Kolmoskauden murhasuma kytkeytyy lääkefirman kehittelemän huumevieroituslääkkeen ympärille. Kuolemia sitoo yhteen salaperäinen symboli, jonka juuret ulottuvat lääketieteen historiaan.

Onko menestyksekkäällä yrityksellä ollut jokaisessa testivaiheessa ihan puhtaat keinot käytössä, kun murhauhreissa on mukana myös liuta nuoria addikteja? Koekaniinejako?

Uuden sarjamurhamysteerin rinnalla kulkevat sarjan aiemmilta kausilta “periytyvät” Karpin ja Nurmen ongelmat omissa lähipiireissään. Viime kaudella huumeympyröihin ajautuneen Karpin tytärpuolen Hennan (Mimosa Willamo) seikkailut rikosmaailman reuna-alueilla sen kuin kiihtyvät. Karppi yrittää myös edelleen saada selkoa Saksassa liikenneturmassa menehtyneen puolisonsa todellisesta kohtalosta. Emil-poikansa huoltajuudestakin hän saa kamppailla.

Kaikkea ei ehkä voi saada, mitkä ovat Sofia Karpin valinnat nyt?

Nurmen siviilielämää varjostavat yhden yön jutut, joista toisesta on syntynyt lapsi. Lapsi joutuu kaapattuna tietysti vaaraan kuten skandijännäreissä on yleensä tapana. Lapsen äiti, aiemmilta kausilta tuttu Laura (Jemina Sillanpää) on enemmän kuin pahoissa vaikeuksissa huumeaddiktionsa kanssa.

Tuoretta väriä henkilögalleriaan tuo uusi poliisipomo Rautamaa (Saara Kotkaniemi), joka yrittää tiukalla asenteella saada Karpin ja Nurmen noudattamaan poliisityön normikäytäntöjä. Ei liene pahempi juonipaljastus, jos toteaa, että aika huonolla menestyksellä.

Sorjonen päätyi kolmen sarjakauden jälkeen valkokankaalle. Ehkä sen menestystä katsotaan Karpin tuotantoyhtiössä Dionysos Filmsissä sillä silmällä, että josko seurattaisiin perässä. Jos niin käy, niin ehkä silloin Pihla Viitalan ja Lauri Tilkasen roolihahmoilta vaaditaan jo toinen ellei kolmaskin ilme.

Muutakin virtaviivaistusta kaipaisi. Kolmoskausi tuntuu kulkevan ainakin alkupäässään turhankin tuttuja polkuja.