Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Twitter heittää hyvästit pörssille – kaupankäynti yhtiön osakkeella on keskeytetty

LEHTIKUVA / AFP Olivier Douliery

Kaupankäynti Twitterin osakkeella keskeytettiin perjantaina New Yorkin pörssissä, sen jälkeen kun liikemies Elon Musk osti yhtiön juuri ennen tuomioistuimen asettamaa määräaikaa. Asiasta kertoo muun muassa New York Times.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Musk maksoi yhtiöstä 44 miljardia dollaria. Hän oli jo aiemmin ilmoittanut aikovansa vetää yhtiön pois pörssistä. Twitter jätti hakemuksen osakkeen poistamisesta listoilta perjantaina aamulla paikallista aikaa.

Yhtiön poistuminen pörssistä merkitsee, ettei Muskin tarvitse noudattaa pörssiyhtiöitä koskevaa lainsäädäntöä eikä julkistaa tietoja yhtiön tuloksista ja toiminnasta joka vuosineljännekseltä.

Muskin kaupanhieronta Twitteristä on kestänyt kauan, ja hän on antanut monenlaisia lausuntoja ja kommentteja suunnitelmistaan yhtiön kehittämiseksi. Torstaina hän tviittasi Twitterin mainostajille suunnatussa viestissä ostavansa Twitterin, koska sivilisaation tulevaisuudelle on hänen mielestään tärkeää, että olemassa on yhteinen digitaalinen tori erilaisten ajatusten vaihtamiseen “terveellä tavalla ilman väkivaltaa”.

-  En tehnyt sitä siksi, että se olisi helppoa. En tehnyt sitä saadakseni lisää rahaa. Tein sen yrittääkseni auttaa ihmiskuntaa, jota rakastan, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE