Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Tyly viesti työmarkkinoilta: “Asetelma on taloudelle hyvin vaarallinen”

Teknologiateollisuuden tuotanto ja työllisyys pysyvät vielä loppuvuoden kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta ensi vuoden alussa näkymät heikkenevät. Arvio perustuu Teknologiateollisuus ry:n tuoreeseen tilauskanta- ja henkilötiedusteluun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Mitään rajua heikentymistä ei ole näillä näkymin edessä, mutta kasvun hiipuminen maailmalla ja euroalueen erittäin vaisu kehitys eivät voi olla vaikuttamatta teknologiateollisuuden ja Suomen vientinäkymiin, sanoo tiedotteessa Teknologiateollisuuden johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras.

Teknologiateollisuuden tilauskanta näyttää edelleen vahvalta, mutta kysyntä on alkanut heikentyä syksyn edetessä. Teknologiayritysten kolmannella neljänneksellä saamien uusien tilausten arvo oli hivenen suurempi kuin edellisellä kvartaalilla ja 17 prosenttia suurempi kuin viime vuoden samalla jaksolla.

Reaalinen tilauskertymän kasvu oli selvästi vaatimattomampi kuin vuotta aiemmin, sillä osa arvon kasvusta johtuu kohonneista tuottajahinnoista, jotka olivat kolmannella neljänneksellä noin 15 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN mukaan heikkenevä suhdanne näkyy etenkin tarjouspyynnöissä. Kysynnän tasoa markkinoilla kuvaava saldoluku painui lokakuussa selvästi pakkasen puolelle -7:ään, ja luku on heikentynyt jo viisi perättäistä vuosineljännestä.

-  On lähes varmaa, että euroalueen talous supistuu vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tilanne on erityisen vaikea Suomen tärkeimmässä vientimaassa Saksassa. Tilannetta kuvaa sekin, että ostopäällikköindeksien mukaan teollisuuden tilaukset euroalueella supistuvat nyt nopeinta tahtia sitten finanssikriisin 2009, jos korona-ajan pudotusta ei oteta huomioon, Rautaporras sanoo tiedotteessa.

Vaikka nopeaa käännettä heikompaan ei ensi vuonnakaan ole odotettavissa, tuotannon kääntyminen laskuun ja työttömyysriskin lisääntyminen ovat Teknologiateollisuuden mukaan ikäviä tosiasioita.

-  Asetelma on taloudelle hyvin vaarallinen, sillä vahva työllisyys on kannatellut yksityistä kulutusta kovasta inflaatiosta huolimatta, Rautaporras sanoo.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola toivoo hallitukselta sekä talouden kriisitietoisuutta että myös rohkeaa satsausta kasvuun.

-  Päättäjien katse alkaa jo suuntautua tulevaan vaalikauteen, mutta istuvallakin hallituksella on monta haastetta selätettävänä. Yksi on energian korkea hinta, joka on saatava laskemaan kaikkialla Euroopassa. Aivan keskeinen toimi on komission valmistelussa oleva sähkömarkkinamalli. Siitä on saatava mahdollisimman markkinaehtoinen ja tehokas. Kallis sähkö koettelee niin kotitalouksia kuin yrityksiä, ja ennen pitkää tilanne uhkaa heijastua myös työllisyyteen, sanoo Hirvola tiedotteessa.

Lassi Lapintie

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE