Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

25.3.2025 06:54 ・ Päivitetty: 25.3.2025 09:28

Työllisiä 64000 vähemmän kuin vuosi sitten – miesten työttömyysaste EU:n korkein

Kari Hulkko

Työllisten määrä väheni edelleen helmikuussa ja työttömyys kasvoi, kertoo Tilastokeskus. 15-74-vuotiaita työllisiä oli helmikuussa 64  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työllisyysaste 20-69-vuotiaiden ikäryhmässä laski viime vuoden helmikuusta kaksi prosenttiyksikköä 69,3 prosenttiin.

15-74-vuotiaita työttömiä oli helmikuussa 43  000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Kausitasoittamaton työttömyysaste oli helmikuussa 9,4 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,8 prosenttia.

-  Työllisyysasteen trendi on viimeksi ollut tätä matalampi keväällä 2021, jolloin vielä toivuttiin koronapandemian aiheuttamasta pudotuksesta. Työttömyysasteen trendi taas oli viimeksi yhtä korkealla vuoden 2016 alussa, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Elina Pelkonen tiedotteessa.

TILASTOKESKUS kertoo, että miesten työttömyysaste oli tammikuussa EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan Suomessa EU-maiden korkein.

Miesten työttömyysasteen keskiarvo oli EU:ssa 5,5 prosenttia ja euroalueella 6,0 prosenttia.

Suomessa se oli 9,4 prosenttia.

Sukupuolet yhteen laskien työttömyysaste oli tammikuussa Suomea korkeampi Ruotsissa ja Espanjassa.

-  On hyvin mahdollista, että lähikuukausina Suomi ei petraa sijoitustaan kansainvälisessä vertailussa, kun kotimaan helmikuun työttömyysluvut olivat aiempiakin korkeampia, arvioi Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen tiedotteessa.

Helmikuussa työllisten määrä väheni erityisesti naisten osalta. Työllisiä miehiä oli helmikuussa 7  000 vähemmän ja työllisiä naisia 58  000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

SUOMEN Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen näkee lukujen taustalla Suomen talouden poikkeuksellisen hitaan elpymisen. Hän sanoo kommentissaan, että heikko talouskasvu ja kuluttajien alhaisesta luottamuksesta kärsivä yksityinen kulutus näkyvät selvästi työttömien määrän kasvuna.

-  Työttömyystilannetta vaikeuttaa se, että samaan aikaan kun työttömyys kasvaa, on avoimien työpaikkojen määrä laskenut. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten hyvin työttömät pystyvät uudelleen työllistymään, Malinen toteaa.

Hän näkee ilmassa pieniä positiivisia merkkejä, kuten ostovoimaa tukevan palkkaratkaisun, laskeneet korot ja matalan inflaation sekä varovasti kasvussa olevan yritysten luottamuksen tulevaan. Ne eivät kuitenkaan näy täysimääräisesti yksityisessä kulutuksessa.

-  Suhdannetilanne on edelleen haastava, ja geopoliittinen myllerrys luo epävarmuutta sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla. Positiivisista merkeistä huolimatta parempia aikoja voidaan odottaa aikaisintaan kesän kynnyksellä, sillä työmarkkinat reagoivat talouden käänteisiin viiveellä, Malinen ennakoi.

PELLERVON taloustutkimuksen (PTT) vanhempi ekonomisti Henna Busk pitää helmikuun lukuja synkkinä.

-  Työllisten määrän lasku oli todella suuri, ja työttömyysasteen trendi nousi kaksi kymmenystä tammikuusta, hän toteaa kommentissaan.

Busk näkee kehityksen taustalla sen, että julkisen sektorin työllisyys laskee selvästi. Hän sanoo, että erityisesti naisten laskeva työllisyys johtuu etenkin julkisen sektorin, kuten valtion ja hyvinvointialueiden, säästöistä.

Busk kiinnittää huomiota siihen, että myös pitkäaikaistyöttömyys on edelleen noussut ja tavoittanut jo korona-ajan lukemat.

Lukuja pitää murheellisena luettavana myös Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

-  Todennäköisesti olemme lähellä tämän suhdannesyklin työttömyyshuippua. Tilanne alkaa asteittain parantua, mutta kituliaasti, eikä nopeita läpimurtoja kannata odottaa. Näin korkea työttömyys on omiaan ylläpitämään kotitalouksien varovaisuutta, mikä puolestaan hidastaa kotimaisen kulutuskysynnän elpymistä, hän arvioi kommentissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU