Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työryhmä esittää Suomeen lakia sotilastiedustelusta

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.), Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja sisäministeri Paula Risikko (kok.) tilaisuudessa, jossa siviili- ja sotilastiedustelulakia valmistelleet työryhmät luovuttivat mietintönsä.

Sotilastiedustelulainsäädäntöä valmisteleva työryhmä on luovuttanut mietintönsä puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.) tänään.

Työryhmä esittää mietinnössään, että Suomeen säädetään laki sotilastiedustelusta. Esityksen tavoitteena on saattaa puolustusvoimien tiedustelua koskeva lainsäädäntö ajan tasalle sekä täyttää perustuslaista ja Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista johtuvat vaatimukset.

Työryhmä katsoo, että puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien hoitaminen edellyttää tiedustelua ja sotilastiedustelu on keskeinen osa Suomen puolustusvalmiutta.

Tiedustelulainsäädännön tavoitteena on parantaa tiedonhankintaa puolustusvoimien tehtäviin liittyvistä vakavista kansainvälisistä uhista siten, että Puolustusvoimilla olisi Suomessa ja ulkomailla toimivaltuudet henkilötiedusteluun, radiosignaalitiedusteluun ja tietojärjestelmätiedusteluun sekä tietoliikennetiedusteluun.

Sotilastiedustelun tarkoituksena on seurata turvallisuusympäristön kehitystä ja tuottaa tietoa vallitsevasta tilanteesta ylimmän turvallisuuspoliittisen johdon ja sotilaallisen päätöksenteon tueksi.

Sotilastiedustelu antaa ennakkovaroituksen Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta. Lisäksi sotilastiedustelu tukee kansainvälisiin operaatioihin liittyvää päätöksentekoa sekä suomalaisten joukkojen toimintaa ja omasuojaa.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi sotilastiedustelun kohteista ja tiedustelutoiminnassa noudatettavista periaatteista sekä toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta.

Sotilastiedusteluviranomaisia olisivat Puolustusvoimien pääesikunta ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos.

Laissa säädettäisiin viranomaisten käytössä olevista tiedustelumenetelmistä ja toimivaltuuksien käytöstä päättämisestä sekä tiedustelutiedon ilmoittamisesta, tiedustelukielloista, kansainvälisestä yhteistyöstä ja tietojen rekisteröimisestä.

Valmistelutyössä on otettu huomioon perus- ja ihmisoikeudet ja kuultu eri sidosryhmiä.

Työryhmän työ on osa meneillään olevaa ja hallitusohjelmaan pohjaavaa tiedustelulainsäädännön valmistelua.

Hankkeeseen liittyvien mietintöjen nyt valmistuttua käynnistyy lausuntokierros. Tavoitteena on saada esitykset eduskunnan käsiteltäviksi tulevalla syysistuntokaudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE