Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

18.6.2025 06:45 ・ Päivitetty: 18.6.2025 06:45

Työterveyshuollon kustannukset kasvoivat noin 1,1 miljardiin euroon vuonna 2023

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Työterveyshuollon kustannukset kasvoivat vuonna 2023, kertoo Kela.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokonaismenot suurenivat noin 1,1 miljardiin euroon, mikä on lähes 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

Ehkäisevän työterveyshuollon kustannukset olivat 580 miljoonaa euroa ja sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon osuus noin 560 miljoonaa euroa.

Kela maksoi työterveyshuollon kustannuksista korvauksia noin 470 miljoonaa euroa, eli noin 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Hyväksytyt kustannukset olivat työntekijää kohden keskimäärin 545 euroa ja korvaukset 226 euroa työntekijää kohden. Pienissä yrityksissä kustannukset olivat keskimäärin pienemmät kuin suurissa yrityksissä.

Vuonna 2023 työterveyshuollon piirissä oli 91 prosenttia palkansaajista eli noin kaksi miljoonaa työntekijää. Määrä kasvoi 2,5 prosentilla edeltävästä vuodesta. Osa pienistä työnantajista ei ole järjestänyt työntekijöilleen lainkaan työterveyshuoltoa. Myöskään osa lähinnä pienistä työnantajista ei hae Kelasta korvauksia työterveyshuollon kustannuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU