Maija Vilkkumaan tutun riehakas, ja yleisön oitis messiin tempaiseva lavameininki on koettu Työväen Musiikkitapahtumassa pari kertaa aiemminkin. Viime kerrallakin Maija oli lavalla festivaalin varsinaisena avauspäivänä torstaina, ja hän on juuri sopiva persoona lämmittämään porukat festivaalitunnelmiin.

Oli suorastaan häkellyttävää taas huomata, millaisella biisiarsenaalilla Vilkkumaa voi nykyisin operoida. Laskin, että vähän toistakymmentä biisiä sisältäneen setin seitsemän ensimmäistä kappaletta olivat hittejä, vähintään tai radio-sellaisia. Sieltä putoilivat sulassa sovussa ja isoilla tehoilla muun muassa Ingallsin Laura, Ei, Siks kun mä halusin, Hei sisko ja viimeisin tosi iso biisi Viimeinen elämä.

Vain vaivaiseen tuntiin rajatun esiintymisajan loppuun kuultiin itsestäänselvänä Satumaa-tango, josta Vilkkumaan menestystarina jo 23 vuotta sitten alkoi. Jo silloin huomio kiinnittyi siihen, kuinka vaivattomasti hän yhdistelee lauluteksteissään arkisia havaintoja ja runollisia kielikuvia. Tällaisella verrattomalla verbaalisten tehokeinojen hallinnalla syntyy kaunis kosketuspinta todellisuuteen, ja sellaisen luojana hän on edelleen maan parhaita.

Pikkutakkityyliä ja verkkareita

Väittävät, että tyyneyttä ja korutonta ilmaisutapaa tarkoittava sana lakoninen tulee Antiikin Kreikan Lakonian maakunnan mukaan, sitähän asuttivat juuri tyyneydestään kuulut spartalaiset. Ei tule. Sanan etymologist juuret ovat tuoreemmat, alle vuoden vanhat.

Se syntyi sillä hetkellä viime loppusyksystä, kun kaikesta krääsästä puhdistetun rock- ja iskelmäsoundin lippulaivaorkesteri Agents ja vaalalaiset pop-minimalismin ylipapittaret Kaisa ja Anna Karjalainen eli Maustetytöt löysivät yhteisen sävelen.

Keväällä käytiin tällä joukolla studiossa tekemässä uusioversio Agentsin Topi Sorsakoski -kauden ykköshitistä Salattu suru. Kesäksi luvattiin koko liuta festivaalikeikkoja, ja sen lupauksen lunastuksista päästiin torstaina nauttimaan Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa.

Kun Maija Vilkkumaa oli juuri äsken riehunut samalla lavalla vaalenpunavoittoisessa avaruusprinsessa-asussaan (näpeissään välillä myös vaaleanpunainen Flying V -kitara), laulattanut yleisöä kertseissä ja kertonut korona-ajan jälkeisiä kuulumisiaan optimistisena, niin pudotus Maustetyttöjen ja Agentsien lavahabitukseen oli raju. Herrat tyylikkäästi täysmustissa, Anna ja Kaisa Karjalainen 70- ja 80-lukua henkivissä verkkareissa. Tyttöjen spiikit lähinnä anteeksipyytelyä siitä, että nämä kuultava versot ovat niin paljon vaatimattomampia kuin originaalit.

Kannustukseksi on syytä sanoa, että näitä Maustetyttöjen laulusuorituksia pidäkään verrata Olan, Topin tai Jorkan vastaaviin. Ne vain ovat erilaisia, sisäänpäinkääntyneempiä

Maustetyttöjen ujosteleva, jopa nöyristeleva vaatimattomuus on toki rakennettua lavapresenssiä siinä missä joidenkin toisten artistien riehakkaammat lavashowt. Kun tähän yhdistetään Agentsien tunnetusti erittäin kurinalainen, Esa Pulliaisen kitaran luotsaama soitto sekä vertaansa vailla oleva musiikillinen ja musiikinhistoriallinen tyylitietoisuus, syntyy yhdistelmä, jota jonkun ulkomaalaisen festivaalivieraan voi olla mahdoton ymmärtää. Meitä suomalaisia kuitenkin kutkuttelee se ristiriita, miten näennäisen totaalisesta ilottomuudesta syntyy esitys, joka hymyilyttää kaiken aikaa.

“Suru sydämein, se on salaisuus…” Agentsien Esa Pulliainen ja Maustetytöt Anna ja Kaisa Karjalainen tuottavat melankolialla iloa.

Valkekosken setissä ei teksteissä riemu juuri repeillyt: Salattu suru, Ajomies, Surujen kitara, ja Tähdet, tähdet, Maustetyttöjen oma hitti Tein kai lottorivini väärin… positiivisimpia lauluja setissä olivat ehkä Se jokin sinulla on ja Hopeinen kuu. “Odotan turhaan sinua, armain, kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.” Että sellaista positivismia.

Lakonian taidetta edustivat myös välispiikit, jopa dialogit tyttöjen ja Esa Pulliaisen välillä. Karjalaisen siskokset kertoivat muka käyneensä ennen keikkaa käyneensä vähän koettelemssa tanssikoreografioita:
̶ Mutta eihän siitä mitään tullut, joten jätettiin ne. Ja Esahan on sanonut, että terve mies ei tanssi.
Esa yleisölle: ̶ Jos muija tulee hakemaan tanssiin, niin muistakaa aina sanoa: lennä kotka aurinkoon.

Täydellisen epäkorrekti voi olla myös tyylillä.

Aki Kaurismäki on kuulemma tekemässä neljättä elokuvaa 1980-luvun lopun työläistrilogiansa (Varjoja paratiisissa, Ariel, Tulitikkutehtaan tyttö) jatkoksi. Aki on aina ollut tarkka tyylitietoinen elokuviensa soundtrackien kanssa, ja siksi Agentsia on niin Baddingin kuin Topin vokalistiajoilta kuultu hänen elokuvissaan. Jos Agents & Maustetytöt -yhdistelmä ei tule soimaan uutuuden soundtrackilla, olen kyllä kauhean hämmästynyt.