Kotimaa
29.4.2024 11:39 ・ Päivitetty: 29.4.2024 11:39
“Uhkakuva ei ole muuttunut” – USU: Frontexin rajavartijat pysyvät itärajalla pitkälle syksyyn
Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin rajavartijat ovat jatkamassa Suomen ja Venäjän maastorajan valvontaa pitkälle syksyyn. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.
Apulaisosastopäällikkö, eversti Marko Saareks sisäministeriön rajavartio-osastolta sanoo Uutissuomalaiselle, että Frontex ei ole vielä vastannut Suomen pyyntöön, mutta tuen jatkamista pidetään hyvin todennäköisenä. Saareksin mukaan Frontexille on esitetty, että sen rajavartijat jatkaisivat itärajan maastorajan valvonnassa lokakuun loppuun saakka.
Frontexin jatkotuki sisältää myös teknistä kalustoa eli lähinnä partioajoneuvoja ja maastorajojen valvonnassa käytettävää välineistöä.
- Uhkakuva ei ole muuttunut. Itärajan takana odottaa yhä vähintään satoja turvapaikanhakijoita, joita Venäjä on ohjannut rajanylityspaikoillemme, Saareks sanoo.
Frontex lähetti Suomeen marras-joulukuun vaihteessa noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää auttamaan itärajan valvonnassa sen jälkeen, kun rajalle alkoi saapua turvapaikanhakijoita Venäjältä.
Tammikuussa Frontexin rajavartijoiden määrä väheni noin kolmasosaan alkuperäisestä. Rajavartiolaitos kertoi tuolloin, että rajavartijat jatkavat itärajalla vähintään kesään saakka.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.