Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Uimataito on tuhansien järvien maassa tärkeä kansalaistaito” – pula uimaopettajista herätti kansanedustajan huolen

iStock

Pula pätevistä uimaopettajista huolestuttaa kansanedustaja Jouni Ovaskaa (kesk.). Pirkanmaalla eri kunnat ovat kertoneet vaikeuksista saada uimakouluja järjestettyä, hän kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Ovaskan mukaan Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Lempäälän edustajat ovat kertoneet, että avoinna olleisiin tehtäviin ei määräaikaan mennessä saatu hakemuksia Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) koulutuksen suorittaneilta uimaopettajilta. Ovaska pitää tilannetta vakavana.

– On selvää, että tämä tilanne tulee valitettavalla tavalla näkymään tämän sukupolven uimataidossa. Tilannetta synkistää entisestään se, että koronarajoitusten vuoksi monella paikkakunnalla myös koulujen uintikäynnit ovat jääneet pois, Ovaska sanoo tiedotteessa.

Ovaskan mukaan nyt tulisi selvittää, miksi päteviä eli SUH:n koulutuksen käyneitä uimaopettajia ei ole riittävästi.

– Kurssitarjontaa on maan kattavasti olemassa. Kysymys kuuluu: miksi tehtävään ei ole enempää vetovoimaa? Tämä pitää nopeasti selvittää ja korjata, hän sanoo.

– Uimataito on tuhansien järvien maassa tärkeä kansalaistaito, josta on pidettävä kiinni, Ovaska painottaa.

Hän muistuttaa, että tänä juhannuksena hukkui ainakin yhdeksän ihmistä.

– Näitä tilastoja ei pidä synkistää. Tarvitsemme nopeasti lisää uimaopettajia, hän sanoo.

Ovaska kysyy, mitkä ovat syyt tänä kesänä ilmenneen uimaopettajapulan taustalla ja miten hallitus puuttuu akuuttiin uimaopettajapulaa. Hän kysyy myös, mihin toimiin hallitus ryhtyy uimaopetuskoulutuksen ja uimaopettajien tehtävien vetovoiman lisäämiseksi.

Lempäälän kesäuimakoulujen perumisesta uimaopettajapulan vuoksi on kertonut aiemmin Aamulehti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE