Politiikka
5.5.2025 14:04 ・ Päivitetty: 5.5.2025 14:04
Ulkoministeri Valtosen puhe Berliinissä peruuntui turvallisuusuhan vuoksi – kyseessä väärä hälytys ja kiireparkkeeraus
Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) tämänpäiväinen puhe Berliinissä peruuntui turvallisuussyistä, kerrotaan STT:lle Suomen suurlähetystöstä Saksasta.
Valtosen oli määrä pitää tänään aamupäivällä puhe ajankohtaisista Euroopan turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä Saksan liittovaltion turvallisuuspolitiikan akatemiassa Schönhausenin linnan lähellä.
Tilaisuus kuitenkin peruttiin turvallisuussyistä hieman ennen sen alkamista, suurlähetystöstä kerrotaan. Myös turvallisuuspolitiikan akatemia kertoo asiasta verkkosivuillaan.
Suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvos Dan Ekholm kertoo, että vähän ennen tilaisuuden alkua henkilöauto ajettiin ja pysäköitiin tapahtumapaikan edustalle ja nainen poistui autosta juosten. Tämä herätti poliisin epäilyjä, ja akatemian johto päätti perua koko tilaisuuden ennen kuin Valtonen ehti saapua paikalle.
Ekholm kertoo, että noin tunti tilaisuuden perumisen jälkeen saatiin tietää, että kyseessä oli väärä hälytys. Hänen mukaansa mitään konkreettista uhkaa ei ollut.
- Yksityishenkilö oli etsinyt parkkipaikkaa ja oli kiireessä pysäköinyt paikkaan, jonne ei olisi saanut pysäköidä, Ekholm sanoo STT:lle.
Valtosen puheen peruuntumisesta uutisoi aiemmin Yle.
SUOMEN Berliinin-suurlähettiläs Kai Sauer kertoo STT:lle, että hän ja Valtonen olivat autossa matkalla kohti tilaisuuden tapahtumapaikkaa, kun he saivat tiedon oletetusta turvallisuusuhasta ja heitä kehotettiin keskeyttämään tapahtumapaikan lähestyminen.
- Siinä sitten odoteltiin tilanteen selkiytymistä ja lisätietoja. Paikallisten isäntien ja turvallisuusviranomaisten arvio oli, että tilaisuutta ei ole mahdollisuutta toteuttaa, Sauer kertoo.
Tilaisuuden peruuntumisen jälkeen Valtonen palasi lentoasemalle.
Sauerin mukaan nyt katsotaan, saadaanko lähiaikoina järjestettyä uusi mahdollisuus Valtosen puheen pitämiseen.
- Tällainen puhe ei ole ihan pikkujuttu, vaan sitä valmistellaan huolellisesti ja siinä on sanoma, Sauer sanoo.
AIEMMIN tänään Valtonen ehti tavata Berliinissä Saksan tulevan ulkoministerin, kristillisdemokraattien Johann Wadephulin.
- Keskustelimme Suomen ja Saksan erinomaisesta suhteesta, Itämeren alueen turvallisuudesta ja tavoista saada Eurooppaan kestävä rauha, Valtonen kertoo viestipalvelu X:ssä.
Suurlähettiläs Sauerin mukaan Valtonen ja Wadephul tuntevat toisensa pitkältä ajalta muun muassa Naton parlamentaarisesta yleiskokouksesta ja puolueyhteyksistä.
Sauer kertoo, että Wadephul on kotoisin Pohjois-Saksasta Schleswig-Holsteinin osavaltiosta ja tuntee Itämeren alueen hyvin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.