Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

26.2.2026 10:06 ・ Päivitetty: 26.2.2026 12:36

Ulkoministeriöltä tutkintapyyntö Lissabonin suurlähetystön tapahtumista – ”Häirintää ei tule selvittää median kautta”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ulkoministeriön logo kuvattuna Helsingissä 3. helmikuuta 2022.

Ulkoministeriö on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Lissabonin-suurlähetystön tapauksesta. Suurlähetystön päällikkönä toiminut Titta Maja-Luoto sai viime kesänä ministeriöltä kirjallisen varoituksen epäasiallisesta käytöksestä ja häirinnästä, ja hänen tehtävänsä päättyi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taustalla oli edustuston henkilökunnan tekemä häirintäilmoitus.

Helsingin poliisi on nyt aloittanut esitutkinnan, jossa tutkittava rikosnimike on tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen, poliisin viestinnästä kerrotaan STT:lle. Poliisi ei toistaiseksi kerro asiasta enempää, koska esitutkinta on kesken.

Ulkoministeriö teki poliisille asiassa tutkintapyynnön viime syksynä, ministeriön tietohallintojohtaja Ari Uusikartano kertoo STT:lle.

- Silloin päädyttiin siihen johtopäätökseen, että suojattavaa tietoa on vuodettu asiattomasti julkisuuteen, jolloin meidän velvollisuutemme on tehdä tutkintapyyntö, Uusikartano sanoo.

Aiemmin tutkintapyynnöstä uutisoi Ilta-Sanomat.

Suurlähetystön päällikkönä toiminut Titta Maja-Luoto sai viime kesänä ministeriöltä kirjallisen varoituksen epäasiallisesta käytöksestä ja häirinnästä. Taustalla oli edustuston henkilökunnan tekemä häirintäilmoitus, joka nousi keskusteluun Ilta-Sanomien uutisoitua siitä.

Lisää aiheesta

Maja-Luoto kutsuttiin kesällä takaisin Helsinkiin, ja hänen tehtävänsä suurlähetystön päällikkönä päättyi loppukesästä.

UUSIKARTANO sanoo STT:lle, että häirintäasiat tulee selvittää, mutta ei median kautta.

- Siinä loukataan tietosuojaa ja julkisuuslakia.

Uusikartanon mukaan ministeriöllä on ohjeistus siitä, kuinka häirintätapauksissa tulisi toimia ja kuinka niitä lähdetään selvittämään.

- Siinä toimittiinkin niin, että edustustoon lähetettiin saman tien henkilöstöjohtajan johtama delegaatio, joka kävi henkilöstön kanssa asiaa lävitse. Tämä tapahtui jo ennen tutkintapyynnön tekoa.

Uusikartano sanoo, että ”kabinettia” eli poliittista johtoa oli informoitu siitä, että tutkintapyyntö tehdään. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei poliittinen johto päätä tutkintapyynnön tekemisestä, vaan se kuuluu virkamiesten työhön.

TUOTTAMUKSELLISESTA virkasalaisuuden rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään kuuden kuukauden vankeuteen.

Rikoslain mukaan virkamies voi syyllistyä virkasalaisuuden rikkomiseen muun muassa silloin, jos hän paljastaa lain mukaan salassa pidettävää tietoa tai käyttää sellaista omaksi hyödykseen tai toisen vahingoksi. Tuottamuksellisuudesta on kyse silloin, jos asiaan syyllistyy huolimattomuudesta.

STT/Simu Perälä

Juttu ja otsikko päivitetty kauttaaltaan klo 14.36.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU