Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

UM: Ulkoministeri Haavisto osallistuu kansainväliseen konferenssiin Perussa

Ulkoministeri Haavisto (vihr.) osallistuu konferenssiin Perussa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) osallistuu tiistaina 6. elokuuta Limassa, Perussa, järjestettävään kansainväliseen konferenssiin, jossa käsitellään Venezuelan tilannetta.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoukseen osallistuu ulkoministereitä erityisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian maista sekä Pohjois-Amerikasta. Haaviston on tarkoitus tavata Latinalaisen Amerikan ulkoministereitä kahden kesken.

Ulkoministeri kertoo Suomen tukevan tiivistä yhteistyötä alueen maiden kanssa Venezuelan tilanteen ratkaisemiseksi. Hänen mielestä EU:n vetämän kansainvälisen yhteysryhmän toiminta on siinä keskeistä. Yhtä lailla Haavisto pitää Amerikan valtioiden muodostaman Liman ryhmän toimintaa tärkeänä.

– Suomi tukee kaikkia ponnisteluja Venezuelan kriisin rauhanomaisen ja demokraattisen ratkaisun löytämiseksi, Haavisto toteaa.

Venezuelan poliittinen kriisi kärjistyi entisestään vuoden alussa, kun presidentti Nicolás Maduro aloitti laittomaksi katsotun uuden virkakautensa ja parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui virkaatekeväksi presidentiksi.

Monista kansainvälisistä neuvotteluyrityksistä huolimatta ratkaisuja ei ole löytynyt ja tilanne jatkuu kireänä.

YK:n mukaan lähes seitsemän miljoonaa ihmistä eli noin 25 prosenttia väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa.

Lisää aiheesta

EU on myöntänyt viime vuodesta lähtien yhteensä 117,6 miljoonaa euroa kriisin hoitoon Venezuelassa ja sen naapurimaissa.

Venezuela-konferenssin järjestäjänä toimii Peru, joka on yksi Liman ryhmän perustajajäsenistä. Liman ryhmä pyrkii painostamaan Venezuelan hallintoa demokratiaan. Se muodostuu 13 Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtiosta sekä Kanadasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE