Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Unohtuuko ihminen, kun vain raha ratkaisee?

Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu solidaarisuuden ja tasa-arvon perustalle. Sille, että jokainen meistä saa tarvitsemansa terveydenhoidon ja palvelut varallisuudestaan riippumatta.

Niina Behm

Puolueosaston puheenjohtaja (sd.), Seinäjoki

Viime vuosina tämä perusta on alkanut murentua, kun julkinen sektori on kohdannut mittavia säästöpaineita ja resurssipulaa.

Raha ratkaisee yhä enemmän ja vain euroilla tuntuu olevan merkitystä. Erityisesti terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa tämä näkyy yhä selvemmin.

Terveydenhuollon resurssipulaa on yritetty paikata yksityistämisellä ja tehostamisella, mutta samalla on unohdettu se tärkein: ihminen. Hoitohenkilökunnan jaksaminen on äärirajoilla, potilaat voivat joutua odottamaan viikkoja hoitoon pääsyä, ja monien peruspalvelujen asiakasmaksuja on korotettu.

Samaan aikaan yksityiset terveyspalvelut kukoistavat, ja maksukykyiset saavat hoitoa nopeasti. Lisäksi heitä tuetaan korotetuilla Kela-korvauksilla. Tämä suuntaus ei ole oikeudenmukaista eikä kestävä ratkaisu ja se uhkaa paitsi palvelujen laatua, myös niiden saavutettavuutta. Tästä kärsivät eniten he, jotka eniten apua tarvitsevat.

HYVINVOINTIVALTION arvo mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Suomen sosialidemokraattinen puolue (SDP) on perinteisesti puolustanut hyvinvointivaltion periaatteita ja vaatinut julkisten palvelujen turvaamista kaikille.

Nyt tarvitaan entistä enemmän rohkeita päätöksiä, jotta terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut eivät muutu vain maksukykyisten etuoikeudeksi.

Nyt jos koskaan tarvitaan päättäjiä, jotka uskaltavat panostaa julkisiin palveluihin ja henkilöstön hyvinvointiin. Tulevissa hyvinvointialueen vaaleissa on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisilla arvoilla päätökset palveluverkosta, palveluiden laadusta ja henkilöstön työhyvinvoinnista tehdään.

On aika palauttaa inhimillisyys päätöksentekoon ja varmistaa, että terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut tuottavat arvostettu ja hyvinvoiva henkilöstö, ja että palvelut ovat kaikkien saatavilla – ei vain niiden, joilla on siihen varaa.

 

Kirjoittaja on työsuojelutarkastaja, Seinäjoen Demareiden puheenjohtaja ja kuntapäättäjä Seinäjoelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE