Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

UPM:n Pesonen iski välittömästi Stora Enson ilmoituksen jälkeen – ”Toistan viimesyksyisen”

LEHTIKUVA / JYRKI NIKKILÄ
Stora Enson Veitsiluodon tehtaat Kemissä.

Tänään on kuultu uutinen Stora Enson Veitsiluodon tehtaan lakkauttamisesta Kemissä, mikä tarkoittaa yli 600 henkilön töiden lakkauttamista.

Demokraatti

Demokraatti

Osin valtion omista Stora Enso itse on perustellut päätöstään paperin kysynnän laskulla. Yhtiön johdosta on todettu, että kyseessä on puhdas markkinatilanteesta johtuva päätös.

Tämä ei estänyt Metsäteollisuuden hallituksessa istuvaa, toisen metsäfirman UPM:n toimitusjohtajaa Jussi Pesosta palaamaan jälleen syksyisiin näkemyksiinsä.

Elokuussa 2020 Pesonen aiheutti kohun ja ison keskustelun, kun hän kirjoitti avoimen kirjeen suunnitelmista Kaipolan tehtaan lakkauttamiseksi ja moitti siinä sivussa verotusta ja ay-liikettä.

UPM:n Kaipolan tehdas valmisti sanomalehti- ja luettelopaperia.

– Toistan viimesyksyisen 5.9.2020 huoleni. Kauttaaltaan kiristyvä verotus ja kasvavat kustannukset hyydyttävät investoinnit ja vie kilpailukyvyn tehtailta. Emme osaa elää eurossa, emmekä ymmärrä riittävästi kansainvälisen kilpailun merkitystä, Pesonen on tviitannut tuoreeltaan tänään Twitterissä kilpailevan Stora Enson suunnitelmien ulostulon jälkeen.

Pesonen on linkittänyt tviittiinsä syksyisen tviitin Metsäteollisuuden toimitusjohtajalta Timo Jaatiselta. Jaatinen siteerasi tuolloin Ylen Ykkösaamussa esiintynyttä Pesosta.

– Suuri huoli Suomesta @jussipesonenUPM Ylen ykkösaamussa. Kauttaaltaan kiristyvä verotus hyydyttää investoinnit ja vie kilpailukyvyn. Emme osaa elää eurossa. Työmarkkinoilla paikallisuus on teoriaa. Nyt on pakko uudistua, Jaatinen kirjoitti tuolloin.

Pesosen veroväitteitä ammuttiin jo loppukesästä 2020 alas muun muassa sen osalta, että hallitus oli laskemassa tämän vuoden alusta sähköveron EU-minimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE